Lukijalta | Köyhyys on rumaa, mutta köyhät eivät – asenteita pitää korjata

Köyhyys on ongelma, joka on Suomessa paljon laajempi kuin halutaan tunnustaa. Siihen on monia teitä. Elämän hallitsemattomat tapahtumat, kuten sairastuminen, vammaisuus, onnettomuudet, tapaturmat tai loukkaantumiset. Päihderiippuvuus on sairaus sekin, ei valinta, vaikka surullisen usein päihdeongelmaiset heitetään tienpenkalle oman onnen nojaan avun antamisen sijaan. Mielenterveysongelmat, huono eläke, työttömyys, opiskelu ja monet muut syyt voivat olla köyhyyden taustalla.

Suomessa on tälläkin hetkellä hyvin monia köyhyyden kanssa nippa nappa selviäviä – ikähaarukalta vauvasta vanhukseen. Moni tekee aika paljon auttaakseen köyhiä, on se sitten vapaaehtoistyötä, lahjoituksia keräyksiin tai muuta hyväntekeväisyyttä.

Ja tässä vihdoin saavumme tämän koko jutun aiheeseen, eli siihen käsittämättömään paradoksiin, joka köyhien ympärillä vallitsee. Köyhiä nimittäin yleisesti katsoen halveksutaan yhteiskunnassa.

Asenteet ovat kauhistuttavan huonoja. Jos köyhänä rupeat pitämään ääntä tästä kaikesta, huomaa aika nopeasti, miten hyväsydämisyys rapisee pois ja tilalle tulee avoin halveksunta. Sillä ”köyhän kun pitää vain olla iloinen siitä, että saa edes jotakin”.

Kuinka moni esimerkiksi alitajuisesti tai tietoisesti liittää köyhyyden johonkin huonouteen tai ihmisen omien valintojen huonouteen? Pitää köyhiä auttamiskohteena, tai jonakin tapana kiillottaa omaa imagoaan? Puhuu puolesta, eikä edestä?

Sosiaaliturvajärjestelmäkään ei juuri asian kanssa auta. Voin sanoa vammaisena nuorena yhden keskeisen ongelma tässäkin olevan sosiaaliturvajärjestelmä – tai juuri järjestelmän mainostaman turvallisuuden puute. Kela, työttömyyspalvelut ja sosiaalitoimisto ovat tahoja, joilta avun saaminen on käsittämättömän vaikeaa. Byrokratia on äärettömän kankeaa, vaikeaa, ahdistavaa, uuvuttavaa ja sisältää usein kepulikonsteja, joilla kampitetaan ihmisiä nurin. Paperit tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin ihmiset. Totuudella, saati faktoilla, ei myöskään ole väliä.

Omista kokemuksista esimerkkejä tuohon edelliseen väitteeseeni. Muistan hyvin vaikkapa sen kerran, kun Kela päätti minun olevan liian varakas saamaan perustoimeentulotukea, vaikka minulla oli huikeat 25 euroa. Olen myös nähnyt kahden vuoden aikana kuukausitolkulla nälkää, vaikka olen sosiaalipalveluiden, vammaispalveluiden, Kelan, työttömyyspalveluiden sekä monen muunkin tahon pyörityksessä.

Olen jatkuvassa kivussa oleva vammainen, joka tarvitsee avustajan apua pärjätäkseen arjessa, ja ilman avustajaa olisinkin haudassa nopeasti. Silti on Kelan linja, että minulla ei ole mitään arkeani vaikeuttavaa ongelmaa, saati mitään, mistä pitäisi antaa senttiäkään apua.

Totuudella ei ole väliä, kun byrokratia päättää kohtalosi. Totuuden voi aina haudata, kun sitä ei vain myönnä totuudeksi.

Byrokratia tuntuu olevan tahallaan suunniteltu köyhien kiusaamiseksi. Mutta miksi? Miksi tämä huono byrokratia suorastaan nauraa räkättää ihmisten kärsimykselle?

No, kun elämme demokratiassa, ja kun katsoo, miten ihmiset suhtautuvat köyhiin, alkaa nähdä aika selkeän kuvan, mistä moinen johtuu. Jos ihmisistä köyhät ovat asenteiden mukaan rumia, huonoja, alempia, tyhmiä, osaamattomia, laiskoja, kelvottomia, epärehellisiä ja vätyksiä, niin onko yllätys, että lait, jotka ohjaavat tätä kaikkea, on suunniteltu miten sattuu?

Ainut tapa, jolla tämä ongelma poistuisi, olisi asenteiden muutos. Sillä vaikka köyhyys on rumaa, köyhät eivät ole.

Kirjoittaja on hollolalainen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut