Tunnustan olevani taiteen suhteen melko konservatiivinen. En kyllästy koskaan suomalaisiin klassikoihin kuten Eero Järnefeltin kaskenpolttajiin, Hugo Simbergin haavoittuneeseen enkeliin, Albert Edelfeltin leikkivenettä uittaviin poikiin, Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykkiin, Helene Schjerfbeckin toipilastyttöön kuumeen kostuttamine silmineen ja niin edelleen. Ne ovat helppoja. Senpä vuoksi koen silloin tällöin joutuvani epämukavuusalueelle kun astun modernin taiteen näyttelyyn. Tunne on myötähäpeä, mutten ole varma, pitäisikö se kohdistaa taiteilijaan vai itseeni.
Olenko väärässä joukossa, kun en ymmärrä kattoon naulattujen tyhjien maitopurkkien yhteiskunnallista funktiota enkä löydä loogista yhteyttä taulussa olevan sinisen, punaisen ja keltaisen neliön välille?
Muistan, kun aikoinaan Kajaaniin pystytettiin presidentti Kekkosen muistomerkki. Sen nimi on Suuri aika, mutta minusta se näytti peräsuolelta. Enkä tainnut olla ainoa.
Pieni pelko epämukavuusalueelle joutumisesta hiipi sisuksiin myös tällä viikolla, kun edessä oli tutustuminen uuteen Lahden visuaalisten taiteiden museoon Malvaan. Olisihan se verraten noloa, jos kotikaupungin kulttuuriponnistus osoittautuisi sellaiseksi, ettei siitä pysty sanomaan muuta kuin "ihan kiva".
Pelko oli aiheeton. Ensimmäinen tunnetila on tyytyväinen hyrinä. Että jotain tällaista on voitu saada Lahteen! Tyytyväinen on itse asiassa laimeasti ilmaistu. Suusta olisi päässyt "wau!" ellei heti näyttelyn ensimmäinen huone olisi ollut niin mykistävä.
Menestyvät kaupungit ovat rohkeita ja ennakkoluulottomia.
Malva on osunut häränsilmään saadessaan avajaisnäyttelynsä taiteilijaksi hollantilaisen muotoilijan Maarten Baasin. Hänen installaationsa ovat törkeän hienoja. Ne ovat ymmärrettäviä, vaikuttavia ja sopivasti aisteja kutittelevia. Yhdessä huoneessa meinaat kaatua ja toisessa et malta millään pitää näppejäsi erossa hiiltyneistä huonekaluista. Kolmannessa sanot väkisin itsekin "I think" ja neljännessä ihmettelet, milloin kellojen sisällä olevat ihmiset pitävät kahvitaukoa.
Näyttelystä löytyy myös sosiaalisen median öyhöttämistä ja selitys sille, miksi show-kyltin s-kirjain vilkkuu. Baasin teokset ovat kuin taitavasti koottu illallinen, jossa ruokalajit eivät täytä vatsaa yksinään vaan kokonaisuus syntyy pala kerrallaan. Sama kokemus tulee Baasin installaatiosta. Kun ne yksi toisensa perään herkuttelee, Malvasta lähtee kotiin kylläinen sielu.
Tällainen on Lahden Malva numeroina – vertasimme museota viiteen muuhun taidemuseoon
Entinen teollisuuskaupunki Lahti on pessyt kasvojaan pehmeällä saippualla.
Vanhan mallastehtaan tiloista on kasvanut urbaanin boheemi ympäristö, jota kelpaa esitellä kylään saapuville ystäville. Museon lisäksi tilassa on vuokrattava Sammiosali erilaisia tapahtumia varten, ravintola, viinikahvila ja panimo-pubi. On hienoa, että näitä historiallisia rakennuksia on voitu säästää.
Taidemuseon saaminen Lahteen kesti 70 vuotta. Tämä rohkaisee uskomaan, että päivänä kauniina näemme vielä Rantakartanon kylpylähotellin ja Kisapuiston uuden stadionin. Menestyvät kaupungit ovat toimissaan rohkeita ja katsovat ennakkoluulottomasti eteenpäin. Esimerkiksi Tampere on vetovoimainen muun muassa siksi, että siellä on uskallettu rakentaa iso tunneli ja raitiovaunukiskot.
Kun tulevaisuudenusko muuttuu teoiksi, tyytyväinen hyrinä kypsyy ylpeydeksi. Näin käy kehittyvissä kaupungeissa. Näin kävi Malvan museokierroksellakin.