Lukijalta | Katupuuarboretum olisi Lahden valmistautumista ilmastonmuutokseen

Viime vuonna Lahti oli Euroopan ympäristöpääkaupunki. Lahden kaupungin kaavoituskatsauksessa todetaan: ”Ympäristöpääkaupunkivuoden tavoitteita noudatetaan edelleen ja lähiluonnon vaikutus hyvinvointiimme tunnistetaan. Katusuunnittelu kaavoituksen yhteydessä turvaa riittävän tilan myös katuvihreälle". "Kestävän, toimivan ja viihtyisän kaupungin toteutuminen edellyttää entistä tarkempaa liikenteen ja viheralueiden suunnittelua kaikilla kaavoitustasoilla.” ”Yleiskaavakierros tarkentaa luonnon monimuotoisuuden, kulttuuriympäristöjen ja kiertotalouden huomioon ottamista.”

Kariniemi-Seura ry. ja Pro Puu ry. esittävät, että Lahden kaupunki valmistautuisi myös ilmastonmuutokseen perustamalla katupuuarboretumin. Kadun varteen istutettaisiin uusia katupuulajeja ja -lajikkeita. Kadunvarren puita seuraamalla voidaan nähdä, mitkä puulajit ja - lajikkeet menestyvät ilmaston lämmetessä parhaiten kaupungin katujen varsilla ja puistoissa.

Lajeja testaamalla voidaan tutkia niiden menestymistä kaikissa sääoloissa sekä seurata eri lajien elinvoimaa, tautien ja tuholaisten kestävyyttä, kukintaa ja kasvien tuomaa väritystä katukuvaan eri vuodenaikoina.

Runsaasta lajivalikoimasta on monta etua.

Runsaasta lajivalikoimasta on monta etua. Kaupunkiluonnon monimuotoisuus ja ekologinen kestävyys paranevat ja kaupunkilaiset saavat uusia kasvielämyksiä. Kasveja seuraamalla voidaan löytää parhaiten soveltuvat ja menestyvät lajit myöhemmin suunniteltaessa uusien katupuiden istutuksia.

Katupuuarboretumin voisi perustaa esimerkiksi uudelle Niemeen suunnitellulle asuin- ja virkistysalueelle uusien katujen ja tulevien aukioiden varrelle. Näin se olisi Kariniemenmäen puuarboretumin, Niemen kampuspuiston ja toisaalta Mukkalan upeiden tammien välisenä yhdistäjänä.

Katupuuarboretum palvelisi myös koululaisia, opiskelijoita ja kaikkia kaupunkilaisia. Puiden istutus ja niihin tutustuminen lisäisivät luonnon tuntemusta. Katupuuarboretum olisi osa ranta-alueen ja sataman kehittämistä, joka lisäisi Niemen yliopisto- ja korkeakoulutuksen, yritystoiminnan ja asumisen alueen houkuttelevuutta.

Vastaavaa valmistautumista ilmaston lämpenemiseen tehdään muun muassa Helsingissä Vartioharjuntiellä ja Turun Ruissalossa. Lahden kannattaa tehdä yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa ja hyödyntää jo saatuja tutkimustuloksia. Helsingin yliopisto on istuttanut 44 puuta Vartioharjuntielle vuonna 2012.

Varumo edustaa Kariniemi-Seuraa ja Tonttila Pro Puu ry:tä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut