Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Markus Pirttijoen kolumni Näitä veijareita vastaan pitää olla nokkelampia konsteja kuin laser

Ne tulevat ilmasiltaa pitkin isossa muodostelmassa ja ottavat Itämeren ympäristön maat ja mannut haltuunsa. Ne eivät kysy lupaa keneltäkään, tulevat vain. Sotkevat paikat eivätkä siivoa jälkiään. Lähtevät kun ovat tyytyväisiä.

Niiden turvana ei ole ydinasepelotetta eikä muuta raskasta aseistusta. Ei tarvitse. Ne saavat tulla huoletta, koska niiden tuki ja turva ovat ely-keskus ja hallinto-oikeus.

Lahden kaupunki haki viime vuonna Varsinais-Suomen ely-keskukselta lupaa häätää valkoposkihanhia useista puistoistaan. Lupaa ei myönnetty. Ely-keskus oli päätöksessään nerokas. Kun lahtelaiset valittivat hanhien paskovan puistot käyttökelvottomiksi, Ely kehotti siivoamaan enemmän. Että näin.

Vaan entäpä jos pureuduttaisiin ongelman alkulähteeseen eikä annettaisi niiden tulla ensinkään?

Ei olisi kivaa, kun tasaisen laskeutumisliidon päätteeksi olisi persus täynnä piikkejä.

Sitähän Lahti yritti kun valitti ely-keskuksen päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Että josko nyt kuitenkin vähän dronella, laserilla ja koiralla saisi härnätä. Luulisi vapaita niittyjä Suomenkin kokoisessa maassa riittävän.

Vaan ei. Hämeenlinnassa ei oltu yhtään sen hövelimmällä päällä. Valkoposkihanhi on rauhoitettu eläin. Sen tappaminen tai luvaton häiritseminen on laitonta. Senpä takia Lahti tavoitteli lupaa, ettei häiritseminen olisi luvatonta.

Hallinto-oikeuden mielestä Lahdessa ei ole vielä riittävästi kokeiltu muita toteuttamiskelpoisia karkotuskeinoja. Sen mukaan ei voitu varmuudella todeta, etteikö hanhien aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi olisi muuta ratkaisua kuin niiden tahallinen häiritseminen. Hmm. Entä jos se olisikin tahatonta?

Ruoriniemen puistoon voisi rakentaa radan mikroautoille tai crossipyörille. Moottoripyörämuseokin olisi sopivasti lähellä. Siinä kun päristelisi menemään ihan tahattomasti ja vailla vakaita tarkoitusperiä, linnut todennäköisesti ihan itse älyäisivät jättää puiston rauhaan.

Hallinto-oikeus ehdotti sitäkin, että hanhet kaikkoavat kun nurmikon jättää leikkaamatta. Se olisikin oivallinen vaihtokauppa: hanhi out, punkki in!

Miten muiden lintujen pesimärauha otetaan huomioon valkoposkihanhien karkotuksessa drooneilla?

No tarjottiinhan siellä keinoksi myös hanhille soveltumattomien kasvien istuttamista. Juttu ei kertonut, mitä tällaiset kasvit ovat joten täytyy inspiroida. Ensimmäisenä tulee mieleen kaktus. Ei olisi varmaan hanhella kovin kivat oltavat, kun tasaisen laskeutumisliidon päätteeksi sillä olisi persus täynnä piikkejä.

Toinen tehovaikutukseltaan oivallinen laji olisi varmaankin jättiputki. Tulokaslaji siinä missä valkoposkihanhikin. Jättiputken karkotuskyky olisi välillinen. Tai voi se olla suorakin, kun en tiedä, syökö hanhi jättiputkea tai polttaako kasvi sen nahkaa. Mutta välillinen taatusti. Olen nähnyt, miten jättiputki hävitetään. Siinä käytetään sellaisia mömmöjä, joita tavisten on turha etsiä rautakaupan hyllyiltä. Jättiputkipellon tuhoamisen jälkeen puisto olisi kuin mini-Tsernobyl, jonka hanhi kiertäisi ja kaukaa.

Olen kuullut lajeja puolustettavan sillä perusteella, että ne ovat uhanalaisia levinneisyysalueidensa reuna-alueilla. Aika monet ovat. Ihminenkin, jos viedään vaikkapa Siperiaan.

Valkoposkihanhi ei kuitenkaan populaationa ole uhanalainen. Päinvastoin se kasvaa ja vahvasti. Maailman luonnon monimuotoisuus eli yliopistokielellä biodiversiteetti ei tietääkseni ollut 1970-luvulla aivan vinksallaan, vaikka valkoposkihanhet eivät silloin vielä Suomessa asustaneetkaan. Voisiko siltä osin palata ajassa edes jonkin verran taaksepäin?

Droonit alkavat pörrätä Lahden uimarannoilla karkottamassa valkoposkihanhia – myös koiran haukuntaäänet ja inhokkikasvit uudessa keinovalikoimassa

Mitä mieltä olet valkoposkihanhien karkottamisesta uimarannoilta drooneilla? – Kysyimme lahtelaisten mielipidettä Ankkurin rannassa