Pääkirjoitus Venäjän energiasta irtautuminen on kallis mutta välttämätön pakote

Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jatkuessa ja uusien, entistä barbaarimaisempien siviileihin kohdistuneiden väkivallantekojen paljastuessa on selvää, että myös länsimaiden pakotepolitiikka tulee kestämään ja voimistumaan. Vääjäämättömästi pakotteet ulottuvat pitkän päälle venäläiseen energiaankin, minkä vuoksi Eurooppa ja Suomi sen mukana joutuvat pakotteidensa maksumiehiksi itsekin. EU teki ensimmäisen päätöksen Venäjän energiasektoriin kohdistuvista pakkotoimista myöhään torstai-iltana. Tuorein pakotepaketti ulotettiin koskemaan Venäjän kivihiiltä, jonka arvo on noin neljä miljardia euroa. Jo aiemmin on luovuttu muun muassa puun ja metsähakkeen tuonnista.

Kivihiili on vielä verrattaen pieni tekijä kokonaisuudessa ja sitä on saatavilla myös muualta. Isommat vaikutukset niin Venäjään kuin Eurooppaankin olisi kaasun, öljyn ja sähkön tuonnin vähentämisellä. EU-tasolla tällaisia linjauksia ei ole vielä tehty, mutta esimerkiksi Neste Oil ei enää tee sopimuksia Venäjän kanssa sikäläisen raakaöljyn hankkimiseksi Porvoon jalostamolleen. Öljy on korvattavissa, mutta ei ihan helposti.

Venäjän öljy tulee Keski-Eurooppaan putkea pitkin. Eteläinen haara kuljettaa sitä Ukrainaan, Slovakiaan, Tsekkiin ja Unkariin. Pohjoinen putki tuo öljyä Puolaan ja Saksaan. Druzba-putki on rakennettu jo 1960-luvulla Neuvostoliiton aikoihin. Selvää on, että tällaisen infrastruktuurin korvaaminen logistiikalla eli laiva- ynnä muilla kuljetuksilla tekee öljystä energianlähteenä vieläkin kalliimpaa.

Myös kaasu tulee Venäjältä Eurooppaan putkia pitkin ja tämä infra on viety vielä öljyäkin pidemmälle. Kaasu tulee putkea pitkin suoraan kotien boilereihin asti. Saksa, Italia ja Itävalta ovat paljon tämän kaasun varassa. Korvaava järjestelmä on vasta tuloillaan. Putken Norjasta Puolaan pitäisi valmistua tänä vuonna. Päätös LNG laivasta Suomen ja Viron välille oli erittäin tärkeä erityisesti teollisuuden kaasunsaannin varmistamiseksi. Sähköä Venäjältä tuo Eurooppaan viisi valtiota ja eniten niistä Suomi. Olkiluoto 3 onneksi kompensoi pikku hiljaa Venäjältä hiipuvat sähkövarat.

Vaikka venäläisen energian korvaaminen on vaikeaa ja kallista, se täytyy tehdä. Öljy ja kaasu ovat niitä luonnonrikkauksia, joiden myynnillä Venäjä pystyy rahoittamaan Ukrainassa käymäänsä sotaa ja siviileihin kohdistamiaan raakuuksia. Tällainen rahanlähde täytyy Venäjältä tukkia. Saman väkevän toiveen esitti myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi historiallisessa puheessaan Suomen eduskunnalle perjantaina.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut