Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Päivi Piiraisen Esalainen Onneksi he juhlivat edes vähän, viimeisenä päivänä

Kova hedelmäkarkki kopsahti päähän. Toinen tipahti yläilmoista takin huppuun kuin tilauksesta. Koulunsa päättäneet lukiolaiset juhlivat urakkansa päätöstä Lahdessa viime perjantaina penkkariajelulla ja viskoivat rekkojen lavoilta kilokaupalla karkkia yleisölleen. Aurinko paistoi lämpimästi.

Seisoin vuoroin Aleksanterinkadun, vuoroin Vapaudenkadun reunalla ja vilkuttelin juhliville nuorille, itketti ja nauratti yhtä aikaa. Käytökseni ei ollut sen omituisempaa kuin muillakaan abien, tulevien ylioppilaiden, vanhemmilla. Siellä me yhdessä seilattiin saman kokemuksen äärellä liikuttuneina torin laidalta toiselle rekkojen kulkua seuraten. Ihmeteltiin elämää nivelkohdassa, jossa jotakin oli päättymässä ja jotakin uutta ja jännittävää alkamassa.

Lahden abit lähtivät ajelulle urakan päätteeksi – yksi tärkeä asia kuitenkin puuttui

Illalla katselin uutisvirtaa penkkareista eri puolilta Suomea ja sieltä silmään pisti banderolli, johon saattoi kiteytyä monen nuoren ajatukset. Mustaan lakanaan oli maalattu rottaperhe ja siinä luki: "Lukio on elämäsi parasta aikaa, sanottiin. Etäkoulu, korona, maskipakko, ei bileitä."

Myös oman perheemme abi muisti peruskoulun viimeisellä luokalla saamansa evästykset, joissa vannottiin, että lukio-opiskelu on paljon muutakin kuin pelkkää pänttäämistä. Vannomatta paras -sanonta konkretisoitui siinä, kun odotetut kokemukset jäivät toteutumatta.

Siksi oli nyt erityisen ihanaa nähdä nuoret yhdessä juhlimassa, sillä juuri tämä nimenomainen vuosikerta on saanut oppia opiskelemaan etänä, itsenäisesti ja yksin. Heillä ei ole ollut yhteisiä illanviettoja, opiskelijabileitä eikä mitään sellaista, mikä liimaisia ihmisiä yhteen. Yhteisöllisyys ei ole päässyt kehittymään ja opiskelun rakenteetkin ovat tutisseet kunnolla.

Onneksi he nyt saivat edes penkkarit, vaikkakin myöhässä ja vasta ylioppilaskirjoitusten päätyttyä. Normaalioloissa penkinpainajaisia olisi riekuttu jo helmikuussa.

Ja saivat he myös abiristeilyn, mainittakoon sekin. Juuri tänään suuri joukko lahtelaisia nuoria matkustaa Tallinnaan juhlimaan yhden aikakauden päättymistä.

Penkkaripäivä Vääksyssä tarkoitti helliä jäähyväisiä ulkopaikkakuntalaisille lukiolaisille – Katso kuvat erikoisista lapsuuden suosikkihahmoista

Ei elämä tietenkään ole pelkkää juhlaa ja ilonpitoa, mutta monta vuotta kestävä ja ihmiselämän ehkä merkittävimmän ja jännittävimmän ajanjakson läpi luotsaava ankeus tuntuu väärältä. Yksi lohtu kurimuksessa on ollut se, että kaikki nuoret ovat saaneet kokea saman, yksikään ei ole päässyt helpommalla kuin toinen. Rajoituksilta ei ole säästynyt kukaan. Sukupolvikokemus tämäkin.

Toinen lohtu voisi löytyä siitä, että nyt lukionsa jättävät nuoret ovat valmiimpia mahdolliseen yliopistoelämään, kun lukioaikana on joutunut harjoittelemaan sellaisia taitoja, joita ei ehkä aiemmin lukiossa ole tarvinnut miettiä.

Kaikki ei olekaan ollut valmiiksi pöytään katettua ja pureskeltua, kiitos koronan.

Nuoruuden aikaikkuna on isossa ihmiselämän mittakaavassa kapea. Nähtäväksi jää, millaisia jälkiä ei-ainakaan-iloinen 2020-luku jälkeensä jättää.

Toivon, että nuorilla olisi iloa ja valoa tulevassa, eikä tarvitsisi odottaa jotakin maagista viimeistä päivää, jolloin on lupa vähän juhlia.