Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Kela-korvausten leikkausta esitetään väärään aikaan

Etelä-Suomen Sanomat tarttuu pääkirjoituksessaan 25.3.2022 tärkeään asiaan.

Hallitus on leikkaamassa Kela-korvauksista lähes 40 prosenttia ensi vuonna. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan 64 miljoonan euron leikkausta yksityisen hoidon ja tutkimusten Kela-korvauksiin. Asiaan liittyvän lakiluonnoksen on tarkoitus lähteä lausuntokierrokselle kesällä. Kela-korvausten tukemana tehtiin 3,3 miljoonaa sairaanhoitokäyntiä vuonna 2020.

Hallituksen tavoite parantaa julkisia palveluja ja niihin pääsyä on mitä kannatettavin.

Tiedetään, että ikäihmiset joutuvat käyttämään paljon terveyspalveluja ja hakevat niitä myös yksityiseltä puolelta. Hallitus perustelee esitystään Kela-korvauksista säästyvien varojen suuntaamisella vanhuspalveluissa lisätyn hoitajamitoituksen aiheuttamiin kustannuksiin. Ei voi kuitenkaan välttyä ajatukselta, että tässä hallitus leikkaan ikäihmisten palveluista toisaalta lisätäkseen niitä toisaalle.

Parlamentaarinen työryhmä linjasi marraskuun 2021 lopussa, että yksityisen hoidon ja tutkimusten Kela-korvausjärjestelmää ja sen rahoitusta voidaan tarvittaessa uudistaa vasta sen jälkeen, kun hyvinvointialueet ovat saaneet toimintansa käyntiin.

Mahdolliset päätökset Kela-korvausten leikkaamisesta pitäisikin tehdä vasta sitten kun tiedetään, miten sote-palvelut toimivat uusilla hyvinvointialueilla ja koronan aiheuttamaa hoitovelkaa saadaan purettua.

Tästä linjauksesta olemme täysin samaa mieltä, ja varovaisesti samaa mieltä tuntuu pääkirjoituksen kirjoittajakin olevan. Annetaan hyvinvointialueiden saada toimintansa käyntiin, ja palataan Kela-korvausten leikkaukseen se jälkeen.

Edellisen kerran Kela-korvauksia leikattiin tuntuvasti vuonna 2016. Tiedämme, että yksityisten palveluiden käyttö väheni tuolloin eniten pienituloisilla. Hekin joutuvat joskus käyttämään yksityisiä palveluita, koska terveyskeskukseen ei aina pääse niin nopeasti kuin tarvitsisi. Sieltä ei myöskään saa kaikkia erikoislääkäripalveluita. Nyt on olemassa todellinen uhka, että pienituloisilta loppuu mahdollisuus yksityisten palveluiden käyttöön kokonaan.

Hämeen eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta toimii Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella ja edustaa järjestöjen kautta noin 15 000:ta ikäihmistä. Neuvottelukunta pyrkii turvaamaan eri toimijoiden kanssa ikäihmisten hyvinvointia ja osallisuutta, niin kunnissa kuin hyvinvointialueillakin.

Kirjoittajista Haapakangas on Hämeen eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunnan puheenjohtaja Hollola sta ja Ketomäki neuvottelukunnan jäsen Heinolasta.