Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Miksi mammutti pelkää hyttystä

Venäjän hävityssota on kääntänyt ihmissielun mustan puolen sivistyneenä itseään pitävälle Euroopalle, juuri kun uskottiin moisen kuolleen sukupuuttoon. Epävarmuus ja menneisyyden haamut kurkkivat suomalaistenkin mielenmaisemassa.

Vuonna 1939 Suomi seisoi lähes identtisessä tilanteessa kuin Ukraina nyt. Suomi marssi hyväuskoisena neuvottelusta toiseen samaan aikaan, kun vastapuoli oli jo tehnyt päätöksen hyökkäyksestä ja marssitti asevoimiaan asemiin.

Marraskuun viimeisenä päivänä 1939 Puna-armeija ylitti suvereenin Suomen rajat, vaikka maiden välillä oli voimassa hyökkäämättömyyssopimus, joka ulottui vuoteen 1945 ja jota ei voinut yksipuolisesti irtisanoa. Kansainvälinen sääntöpohjaisuus ei merkinnyt silloiselle Neuvostoliitolle eikä merkitse nykyiselle Venäjälle mitään. Valhe voittaa totuuden.

Väistämätön kysymys – miksi? Kuinka hampaisiin asti aseistettu ja maailman suurimmalla ydinasearsenaalilla varustettu valtakunta voi kyyristellä turvattomana pienen naapurinsa hyökkäysuhkan alla. Tarvitseeko 150 miljoonainen Venäjä kansalleen lisää elintilaa. Tuskin.

Tämä on helppo todeta, kun katsoo, millaisessa alennustilassa Suomelta varastetut Karjalan kunnaat nykyisin ovat. Maa-antimiltaan rikkaan valtion ruplat eivät lihottaneet kansalaisten hyvinvointia, sotakassa sen sijaan oli revetä liitoksistaan. "Narkkareiden" ja "uusnatsien" hyttysparvien hävitys vaatii rahaa.

Presidentti Mannerheimin kuvaus venäläisestä mentaliteetista Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Maxwell M. Hamiltonille 9.5.1945 valottanee kysymystä ajattomasti: ”Venäjä on aina laajentunut. Sen suhteen ei ole mitään eroa menneeseen nähden. Venäläisessä luonteessa on jotain sisään rakennettua, mikä saa Neuvostoliiton aina jatkamaan ulkoista laajentumistaan. Nykyiseen asti tämä ulkoinen laajentuminen on edellyttänyt puskurivaltioiden olemassaoloa Neuvostoliiton rajoilla. Myöhemmin Neuvostoliitto voi sanoa tarvitsevansa täyden turvallisuutensa vuoksi lisää puskurivaltioita, ja tämä kehitys saattaa vain jatkua. Neuvostoliitolla ei ehkä ole pyrkimystä vallata alueellisesti vieraita maita, se toteutuu myös taloudellisen, sotilaallisen ja poliittisen ylivallan muodossa.”

Totuuden puhuminen on nykyvenäläisessä ympäristössä dynamiittia.

Demokratiaa kokematon Venäjä raahaa perässään suurimperiumin illuusiota ja sen edellyttämää sotilaseliitin eli silovikien väkivaltakoneistoa. Totalitaarinen järjestelmä ei pelkää vihollisen asevoimia, se pelkää oman kansan kyselemää totuutta ja värivallankumousta.

Vapaa puhe on demokratialle ominaista, mutta pelkästään se ei riitä, tarvitaan myös toden puhumista. Totuuden puhuminen on nykyvenäläisessä ympäristössä dynamiittia. Nobel-kirjailija Aleksandr Solženitsynin kuuluisa motto oli: ”Ei saa elää valheessa!” Ajatuksena oli, että jokaisen oli omalta kohdaltaan kieltäydyttävä jatkamasta valheen levittämistä, jolloin sen vaikutus lakkaisi.

Nyky-Venäjä, Ukraina ja oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi muistuttavat meitä siitä, että vaikka tällä totuuden luomalla subjektilla ei olisi muuta perustaa vastarinnalle kuin pelkkä olemassaolonsa ja äänensä, se saa voimaa totuudessa elämisestä.