Lukijalta | Vaikeat asiat eivät väisty vaikenemalla

Koronavuodet ovat kurittaneet monia aloja, aiheuttaneet harmia ja murhetta, eikä vieläkään tahdo näkyä valoa tunnelin päässä. Tilanne maailmalla on pirstaleinen, sota Ukrainassa on nostanut pelon pintaan ja toiveikkuus tulevaisuudesta on kadonnut.

Työelämä on koronan myötä kokenut valtavan muutoksen, samoin koulu- ja opiskelumaailman tuttu rytmi on päälaellaan. Muutosvauhti on ollut päätä huimaava.

Osa ihmisistä on tipahtanut turvaverkkojen läpi, osa on jäänyt kehityksen jalkoihin, osa ui valtavirran mukana kuin kala vedessä. Muutosprosessin kolhuista toipuminen vie aikansa.

Korona on pannut terveydenhuollon koneiston epäinhimillisen kovalle koetukselle. Itsekin hoitotyössä kolmivuorotyötä tehneenä muistan, kuinka pinnallisesti yöni nukuin. Olin ylikuormittunut, turhautunut kiireessä tehtyyn työhön ja väsynyt jatkuviin kahden peräkkäisen vuoron työpäiviin työkaverin sairastuessa.

Sairaaloiden päivystys kaatuisi kertaheitolla, jos hoitajat kieltäytyisivät tuplavuoroista, jotka ovat arkipäivää. Näin on jatkunut päivät, työvuorot, vuodet toisensa jälkeen. Nipistetään pienikin yhteinen aika perhe-elämältä, terveyden menettämisen uhalla, luvattoman pienellä palkalla.

Nyt, koronan laantumisen työntäessä toiveikkuutta esiin hoitajien voimavarat ovat ehtymässä ja ylikuormittuneisuus tulee voimakkaasti näkyviin. Palveluhenkisessä auttamistyössä omien tunteiden syrjään työntäminen on usein onnistuneen työskentelyn edellytys.

Onko tähän valmistauduttu työpaikoilla?

Tällainen työ saattaa muuttua kuormittavaksi, jos omat tarpeet, haavoittuvaisuus ja voimien rajallisuus unohtuvat eikä tarjolla olekaan vaihtoehtoista tilaa, aikaa tai voimia.

Moni hoitaja kokee takuulla itsensä lopen uupuneeksi, näkee asiat mustavalkoisina, tuntee sisäisen maailmansa ja ympäristön välisen ristiriidan eikä jaksa kuunnella kehonsa hätähuutoja. Onko tähän valmistauduttu? Kuinka sairaalaorganisaatioissa on valmisteltu hyväksyvää ja toipumista edistävää keskustelua vaikeiden aikojen synnyttämistä tuntemuksista?

Ei ole häpeäksi tunnustaa itselleen ja muille, että on väsynyt ja että nyt on syytä keventää kaasujalkaa. On suurta viisautta tunnistaa ja hyväksyä omat rajansa, puhua tunteistaan ja vaalia voimavarojaan. On hyvä muistaa, että vaikenemalla vaikeat asiat eivät väisty, vaan lempeästi niitä käsittelemällä ne kuihtuvat ja kuolevat pois.

Voimia hoitajille!

Kirjoittaja on asikkalalainen sairaanhoitaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut