Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Pääkirjoitus Talousshokki jää maltilliseksi

Koronapandemian ennustettiin päättyvän talouden nopeaan nousuun. Positiivisimpia ennusteita leikkasivat maailmanlaajuinen komponenttipula, logistiikan pullonkaulat, inflaatio ja työvoimapula. Nyt talousnäkymiä varjostaa myös Venäjän aloittama sota Ukrainassa.

Suomen talouden ennakoitiin kasvavan tänä vuonna noin kolmen prosentin vauhtia. Ennusteet laskevat: esimerkiksi Kuntarahoitus laski uudessa ennusteessaan bruttokansantuotteen ennakoidun kasvun 1–2 prosenttiin.

Talouskasvun hidastuminen on huono uutinen, mutta on syytä huomata, ettei talouskasvun täydellistä pysähtymistä ole näköpiirissä. Suomi ei ole joutumassa samanlaiseen tilanteeseen kuin 1990-luvulla Neuvostoliiton-viennin loputtua.

Suomalainen vientiteollisuus ei ole enää suuntautunut vain itään. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan suomalaisten yritysten vienti Venäjälle vastaa enää noin prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Venäjän-kaupan merkitys on viime vuosina vähentynyt, ja suomalaisilla yrityksillä on korvaavia markkinoita tuotteilleen.

Suurempi ongelma Suomen taloudelle on venäläisten raaka-aineiden korvaaminen. Suomessa tuskin joudutaan sulkemaan tuotantoa raaka-ainepulan vuoksi. Yrityskentän arvioiden mukaan haitaksi koituvat pikemminkin raaka-aineiden nousevat kustannukset ja korvaavien toimittajien etsimiseen kuluva aika.

Venäjää ei ole syytä pitää kokoaan merkittävämpänä taloutena.

Venäjää ei ole syytä pitää kokoaan merkittävämpänä taloutena. Mittavista raaka-ainevaroistaan huolimatta Venäjä ei ole maailmantalouden vetureita. Esimerkiksi maailman öljyntuotannosta Venäjä tuottaa noin kymmenen prosenttia. Kuten markkinahinnoista on jo nähtävissä, Venäjän tuotanto on ollut korvattavissa.

Suurimmat ongelmat Venäjän toimista koituvat Suomessa yrityksille, jotka ovat toimineet ensisijaisesti Venäjällä, tai joilla on siellä tuotantoa tai investointeja. Tämänhetkisen tiedon valossa toimintoja voidaan joutua sulkemaan pysyvästi ja investoinneista joudutaan tekemään mittavia alaskirjauksia. Näihin tilanteisiin tarvitaan tukea ja niillä on yleisestikin merkitystä taloudelle, mutta näyttää siltä, että monilla Venäjällä toimineilla yrityksillä on kykyä korvata esimerkiksi menetetty tuotantokapasiteettinsa muualla.

Suomen talouden kannalta ehkä pitkäkestoisesti ikävintä on hyviä mahdollisuuksia tarjonneen lähimarkkina-alueen sulkeutuminen. Talous perustuu luottamukseen, eikä sitä enää ole. Venäjän-vastaisilla pakotteilla on myös laaja ymmärrys ja hyväksyntä Suomessa. Yritysten kartalla Venäjä on lakannut olemasta.