Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Lukijalta | Kiusaaminen on helposti paheneva kierre, jos aikuiset eivät osaa riittävän napakasti puuttua siihen

Kiusaaminen, mitä se tarkoittaa? Kiusaamista on kahden laatuista: henkistä eli kiusaaja haukkuu, nimittelee tai uhkailee, ja fyysistä, jolloin tönitään, potkitaan ja tehdään muuta ilkeää.

Minua on kiusattu aikoinani peruskoulussa alakoulusta yläluokille asti. Aluksi se oli vain ihan vitsiä, mutta se minun kiusaamiseni meni vain pidemmälle ja pidemmälle. Parissa vuodessa minulta meni kouluinto, koska tiesin, että kiusaaja kiusaa koko ajan entistä enemmän.

Asiaan yritettiin puuttua useampaan kertaan juttelemalla kiusaajan ja minun kanssani. Kiusaaminen kuitenkin jatkui ja jatkui, kunnes rehtori päätti kutsua poliisit asiaa selvittämään. Tilanne pääsi niin pahaksi, että koko luokka oli jo vaarassa. Poliisien käynnin myötä tilanne rauhoittui ja kiusaaminen loppui.

Tämän päivän some-kiusaaminen on myös iso ongelma, koska siellä kuka vain pystyy esiintymään toisena henkilönä. Silloin kiusaaminen on helpompaa ja siihen on vaikeampi puuttua. Vanhempien on hyvä kertoa lapsille, että myös somessa kiusaamisesta joutuu vastuuseen ja joskus jopa kunnianloukkaussyytteeseen.

Pahinta kiusatuksi tulemisessa ovat henkiset sekä mahdolliset fyysiset arvet, jotka jäävät kiusatulle. Pahimmillaan se voi aiheuttaa masennuksen, mutta onneksi tätä ei tapahtunut minulle.

Kiusaaminen johtuu monista syistä ja on helposti paheneva kierre, jos aikuiset eivät osaa riittävän napakasti puuttua siihen.

Poliisien käynnin myötä tilanne rauhoittui ja kiusaaminen loppui.

Kiusaaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu kenenkään pahaan oloon. Totuus on, että kiusaaminen vain pahentaa – myös kiusaajan – yksin jäämistä ja ulkopuolisuuden tunnetta.

Älä kiusaa! Kun sinulla on paha mieli tai huolia, kerro avustajalle, opelle tai jollekin aikuiselle. Jos sinua kiusataan, uskalla kertoa siitä, niin saat tukea ikävässä tilanteessasi.

Voit mennä esimerkiksi oman koulun kuraattorille puhumaan turvallisin mielin, koska hän on vaitiolovelvollinen eli hän ei saa kertoa eteenpäin. Voit myös puhua oman koulun psykologille. Hänkin on vaitiolovelvollinen. Tärkeintä on, että kerrot myös isällesi ja äidillesi, koska he haluavat tietää, miten sinun koulunkäyntisi sujuu.

Kirjoittaja on lahtelainen.