Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

Lukijalta | Esimerkiksi Tampereella on pitkän matkan retkiluistelureittejä – miksi ei Lahdessa?

Etelä-Suomen Sanomat julkaisi kirjoituksen siitä, miten voitaisiin elvyttää matkailua Lahden seudulle.

Matkailulautakunta on pohtinut asiaa jo monta vuotta. Kahvia ja pullaa on mietiskelyssä kulunut, mutta vastauksia ongelmaan ei ole tullut.

Vuosi sitten kirjoitin mielipidepastalla ehdotuksen retkiluistelun edistämiseksi Lahdessa, mutta matkailulautakunta ei tunnu seuraavan mielipidepalstaa?

Lahteen on kaivattu maratonretkiluistelutietä, joka toisi urheilullista nautintoa pitkän matkan luistelijoille. Suomeen on rekisteröity noin 4 000 alan harrastajaa.

Lahden nykyinen luistelutie ei houkuta varsinkaan vieraspaikkakuntalaisia, saati ulkomaisia harrastajia. Lahden muutaman kilometrin baana luultavasti tyydyttää lahtelaisia, mutta todellisia retkiluistelijoita ei tänne saa houkuteltua.

Monina vuosina ratojen auraaminen ei ole ollut mahdollista heikkojen jäiden vuoksi. Lahden kaupungin tulisi hyödyntää kylmiä talvia ja houkutella keskieurooppalaisia matkailijoita Lahteen.

Matkan varrella pitäisi tietysti olla pysähdyspaikkoja, joissa luistelijat voisivat levätä ja nauttia välipalaa.

Ruotsiin matkustaa vuosittain suomalaisia alan harrastajia bussilasteittain. Ruotsissa harrastetaan maratonluistelua, samoin Hollannissa ja Norjassa. Reitit ovat 50–200 kilometrin pituisia ja ne luistellaan ryhmissä.

Esimerkiksi Tampereella on pitkän matkan retkiluistelureittejä. Miksi ei sitten Lahdessa?

Lahdella on kaunis Vesijärvi, ja jäälle olisi helppo aurata Vesijärveä kiertävä luistelutie, joka kiertäisi järven tai ulottuisi vaikkapa Vääksyyn tai peräti Jyväskylään saakka kylminä talvina.

Matkan varrella pitäisi tietysti olla pysähdyspaikkoja, joissa luistelijat voisivat levätä ja nauttia välipalaa. Ehkä lahtelaiset urheilujärjestöt kiinnostuvat asiasta?

Joitain poikkeavia ja erikoisia luistelutapahtumia pitäisi kehittää, jotta saataisiin kiinnostus heräämään maamme ulkopuolella ja ihmisiä tulemaan ja nauttimaan Lahden tarjoamista elämyksistä.

Olen lukenut, että ainakin Norjaan ja Ruotsiin suunnistavaa Keski-Euroopan luistelun harrastajia. Sopivalla infolla saattaisi luistelumatkailusta tulla suosittu harrastus suomalaisille ja ulkomaisille retkiluistelijoille.

Kirjoittaja on Lahden ahtialalainen.