Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Näppikset | Euroopan tilanne on vaarallinen , kun Putin on maalannut itsensä nurkkaan ja seinät on jo niin lähellä että peruuttaa ei voi.

Euroopan tilanne on vaarallinen , kun Putin on maalannut itsensä nurkkaan ja seinät on jo niin lähellä että peruuttaa ei voi. Vaikeaa on naapurillamme.

Maanantain sanomalehdestä(ESS) löytyisi varmaan palstatilaa päivän mietteelle. Harkitkaa!

Kiitos Kirsi ! Olipa upeaa kuunnella Porilaisten marssi kirkon päätteeksi

Totta, Lahden Talojen siivous. Ei auta valitus, hissin nurkissa sentin paksuinen musta töhnä, oksettaa käyttää hissiä, keskellä seisottava ettei vaatteet sotkeennu.

Suomen Leijonat kaatoi karhun sunnuntaina. Tarkemmin ottaen karhunen ( Björninen) sen teki. Eikä ollut armonlaukaus.

Beijingissä ei ollut paahtavaa auringonpaistetta, koska kolminkertaisen kultamitalisti Therese Johaugin ei tarvinnut käyttää DDR:stä tuttua Trofodermin-huulivoidetta. Hän sai taannoin 18 kuukauden kilpailukiellon liiallisesta UV- säteiltä suojautumisesta.

Arvoisa apteekkihenkilö. Älä puhu henkilökohtaisista lääkeasioistani kovalla äänellä. Apteekkeihin paremmat äänieristeet ja mahdollisuus yksityisyyteen.

Johtajien ja ylempien toimihenkilöiden mielestä rajoitukset ovat olleet epäreiluja. Heitä olisi siis pitänyt lomauttaa kuten tarjoilijoita!

Totta joka sana eli ilkeilijöillä on niin huono tunneäly. Tuskin tätäkään ymmärtävät tai haluavat muistaa.

Uskaltaako Lidl kertoa kuinka vähän myynnissä on suomalaista alkuperää? Olisi avoimesti tiedossa kuinka paljon rahaa menee pois kotimaisilta turvallisilta tuottajilta. Ajatelkaa ihmiset tätä. Kotimaisuus on elinehto ja omavaraisuus tärkeintä. Mieti mistä ostat

Suomalaisten lätkäkullan juhlinnassa on niin paljon tahatonta komiikkaa, että siitä saisi hupaisan elokuvan.

Vihdoinkin olemme tasoissa Iso-Britannian kanssa jäkiksen olympiakultien määrässä. Nimim. tunnelman pilaaja.

Tyhmyyttä on kurittaa autoilijoita korkeilla polttoaineiden hinnoilla. Autoilla kulkee ostovoima. Lisäksi korkeiden polttoaineiden hintojen seurauksena autoilijat karsivat ensimmäisenä kulttuurista ja palveluista. Rahat ajamiseen säästyvät ravintolalaskuista, tapahtumien lippumaksuista yms.

Ei tarvinnut kuunnella Palanderin örinöitä ei Hannulan majailua, historian tunteja.

Porttila hyvä selostaja selkeä ääni, asiantuntija sössönsössö. Miksi ei voi olla ääni ala suunnilleen samanlainen selostuksista.

Koko Suomi leipoo olis kiva katsoa,mutta enemmän selittelyjä kuin itse leipomista. Onko se kilpailu kun leipojat neuvovat toisiaan?

Ehdotan, ettei kukaan tilaa puhelimyyjiltä mitään ! Minulle se maksoi sähkölaskuissa ainakin 1000 e! Sähkön toimittajat pörssipelureita! Uusia Carunoita !

Putinin perustelut ovat säälittävän tökeröitä ja naurettavia, mutta silti ei naurata yhtään.

Taas joku oli kateellinen meijän Talkkarille.

Mikä siinä onkin, että eläinsuojelujärjestöt eivät ota mitään kantaa "pyydystä ja päästä" kalanrääkkäykseen! Metsästystä kyllä vainoavat.

Kuulostipa äidin kertomus Etlarissa tutulta. Mikähän ihmisryhmä kertoo seuraavaksi HYKYn hoidettavien heittelystä. Huonokuntoisten vanhusten kohtelu samanlaista, kunnes... "Uudella" valtuustolla/hallituksella iso tehtävä korjata tilanne. Eräät uudet/entiset valtuutetut tulevat valittamaan vain rahan puutetta, eurot ratkaisee. Kaikki "kentälle" vaikka viikoksi, silmät avautuvat.T. Seniori, jonka ehkä "joku" hoitaa sitten joskus.

Persujen Tavio ilmoitti puolueensa haluavan alennuksia bensaverosta (saisivat alennusta itsekin, vaikka suurituloisia) mutta tietenkään ei kertonut mistä rahat tilalle valtion budjettiin otetaan, mikä vero tai mitä asiakasmaksuja nousisi. Ehkä soteen liittyvistä, niinkö? Ei saa kertoa vain vähennyksistä, pitää kertoa myös lisäyksistä. äänestäjille. T. Yksi äänestäjä

Julkisen sektorin työntekijöiden uupumisesta. Tätä äänestäjät haluavat ensi kevään kuntavaaleissakin. Gallupit osoittavat suoraan Kokoomuksen johdolla, että yksityinen saa kaiken haluamansa. SOTE on tulossa kalliiksi pienituloisille. Kokoomus ja Persut odottaa, että julkinen häviää kokonaan, tulee "heille" liian kalliiksi. Eivätkö kaikki olekaan samanarvoisia, ei heidän mielestään, olemme kallis talouden haitta. Että semmosta.

Sinä eläkeläinen. Kummasta haluat maksaa enemmän: lääkkeistä ja hoidoista vai bensasta? T. Lähes koko elämänsä ajan bussin käyttäjä, köyhä.

Tietenkin on murheellista kun lapsi kuolee päihteisiin. Yhteiskunnan ainoa varma keino olisi laittaa päihteiden väärinkäyttäjät häkkiin. Siitä vasta meteli syntyisi. Yksilönvapaus tässä merkitsee myös vapautta itsetuhoon. Ellei ole omaa halua selvitä niin kukaan ei voi auttaa.

Milläs käyt töissä kun ei ole pienpalkkaisella varaa ostaa polttoainetta tonnin kotteroon? Jää "erinomainen" työmatkavähennyskin siten saamatta.