Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Apua saadakseen sitä täytyy jaksaa pyytää – julkishallinto ei vastaa yksilön tarpeisiin, ainoastaan pyyntöihin

Vanhuspalvelulain 13.1 §:n mukaan ”kunnan on järjestettävä iäkkäälle henkilölle laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka ovat hänen tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä”. Miksi kuitenkin nämä usein heikommat ihmisryhmät kohtaavat vaikeuksia hallinnon asiakkaina?

Hallinnon vaatimukset ja yksilön toimintaedellytykset tuntuvat olevan törmäyskurssilla; yksilön tarpeet ja julkishallinnon tarjoamat etuudet eivät kohtaa. Julkishallinto ei siis vastaa yksilön tarpeisiin, ainoastaan pyyntöihin, eivätkä tarpeet hallinnossa rekisteröidy pyynnöiksi.

Ne, jotka eivät osaa pyytää, eivät myöskään saa apua. Vai onko niin, että niillä heikoimmilla ei enää ole voimavaroja pyytää apua? Joku muu, esimerkiksi viranomainen tai omainen, tekee päätökset heidän puolestaan?

Tutkijat puhuvat hoivakynnyksestä eli esteistä, jotka vaikeuttavat tai jopa estävät hoitoon hakeutumisen tai pääsemisen hoidon piiriin. Näitä esteitä ovat muun muassa asuminen yksin, läheisverkoston puuttuminen, alhainen koulutustaso, pienet tulot, asiakkaiden omat tai hoitohenkilökunnan pelot ja ennakkoluulot, liikkumisen esteet, palvelumaksujen korkea taso, kielivaikeudet sekä hallinnon ja palvelujärjestelmän koettu työläys.

Jotta hoivakynnyksen esteet voidaan ylittää, tarvitaan luottamusta palvelujärjestelmien oikeudenmukaisuuteen, tasapuolisuuteen ja palvelujen hyvään laatuun. Palvelujen käyttäjien on luotettava palveluihin, jotta niillä pystytään tehokkaasti vaikuttamaan heidän tilanteeseensa ja tulevaan palveluntarpeeseen. Tarvitaan myös tietoa, voimavaroja ja halua ottaa yhteyttä palvelun järjestäjiin sekä kykyä ilmaista palveluntarpeensa ymmärrettävästi.

Asiakkaat, joiden palveluntarpeisiin ei kyetä vastaamaan riittävästi tai ei lainkaan, nostavat hoivakynnystä. Siinä tapauksessa viranomaisen on arvioitava pikaisesti, millä tavalla samanlaisiin tarpeisiin samalla tavalla vastaaminen voidaan toteuttaa. Vasta silloin hoivakynnys on ylitetty, kun palveluntarpeisiin on vastattu ja palveluja on käytännössä alettu toteuttaa.

Tarvitaan tietoa, voimavaroja ja halua ottaa yhteyttä palvelun järjestäjiin sekä kykyä ilmaista tarpeensa ymmärrettävästi.

Tutkijat puhuvat myös hoivaköyhyydestä, jolla tarkoitetaan riittämätöntä avun saamista eli hoivan tarpeiden tai niiden osan täyttämättä jättämistä. Hoivaköyhyys jatkaa kasvuaan vanhusväestön hoidon tarpeiden kasvaessa, eikä henkilökuntavaje ilman radikaaleja toimenpiteitä sitä helpota.

Vuonna 2013 voimaan tulleen vanhuspalvelulain toimeenpanossa on nyt havaittu ennakoimattomia vaikutuksia, jotka nostavat hoivakynnystä vastoin lainsäätäjän tarkoitusta. Fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn arvioinnin liika painottuminen on syrjäyttänyt sosiaaliset harkintaperusteet päätöksenteossa.

Tämän seurauksena vanhuksen oma koti, yksinäisyys ja jäljellä oleva toimintakyky ovat muuttuneet laissa tarkoitetuista hyvinvoinnin takeista päinvastaisiksi. Aluevaltuutetuilla on nyt tuhannen taalan paikka tehdä oikeita päätöksiä.

Kirjoittaja on vääksyläinen sairaanhoitaja.