Pääkirjoitus Asuntokauppa räjähti kasvuun Lahdessa

Lahden keskustaan ja sen liepeille on viime vuosina rakennettu runsaasti uusia asuinkerrostaloja, ja lisää on luvassa muun muassa Paavolaan suunnitteilla olevien pilvenpiirtäjien myötä.

Kiivas tahti on herättänyt epäilyjä, mahtaako kaikille valmistuville asunnoille riittää tarpeeksi kysyntää. Lahden asukasluku on polkenut jo pitkään niin pahasti paikallaan, että asuntojen vuokravälitystä harjoittava Vuokraturvakin lopetti hiljattain toimintansa Lahdessa huolestuttaviksi arvioimiensa markkinanäkymien takia. Vuokraturvan mielestä hitaan väestönkasvun Lahdessa on Suomen suurimmista kaupungeista korkein riski ajautua ylitarjontaan vuokramarkkinoilla.

Alkuvuodesta on tullut julki tietoa, jonka valossa tilanne Lahden asuntomarkkinoilla ei kokonaisuudessaan vaikuta yhtä vaikealta kuin Vuokraturva arveli. Kiinteistönvälitysalan keskusliiton mukaan asuntokauppa lähti viime vuonna koronan aiheuttaman ensishokin jälkeen ripeään kasvuun koko maassa. Suurimmista kaupungeista se oli kaikkien ripeintä Lahdessa. Täällä asuntoja myytiin ja ostettiin neljännes enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaupaksi kävivät kaikentyyppiset asunnot pikkukämpistä isoihin omakotitaloihin.

Kauppoja olisi tehty paljon enemmänkin, jos kysyntä ja tarjonta olisivat olleet tasapainossa. Näin ei ikävä kyllä ollut, sillä myytävää oli ja on edelleen selvästi vähemmän kuin olisi ostajia. Epäsuhta on niin suuri, että välittäjät pelkäävät sen muodostuvan jo esteeksi myös Päijät-Hämeen väestönkasvulle.

Pulaa on varsinkin suurista, yli sadan neliön perheasunnoista. Tämä pätee niin kerrostaloasuntoihin kuin rivitaloihin ja omakotitaloihin. Varsinkin uudehkot omakotitalot ovat niin kysyttyjä, että moni jää ilman, mikä jumittaa ketjureaktiona myös rivitalokauppaa.

Kerrostaloasunnot ovat sitä suositumpia mitä lähempänä keskustaa ne sijaitsevat. Lähiöissä tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, koska asuntokanta on iäkästä ja sitä rasittavat tehdyt tai suunnitteilla olevat remontit, jotka kallistavat asuntojen hintaa.

Isoja asuntoja eivät tavoittele vain perheet. Pandemia-aika on suosinut etätyötä, minkä ilmeisenä seurauksena pienten asuntojen suosio on hiipunut. Nyt on tilausta lisähuoneille.

Vaikka asuntokaupan kasvu on kallistanut keskimääräisiä neliöhintoja myös Lahdessa, täällä ne ovat yhä niin edulliset, että siitä kannattaa lyödä entistä kovempaa rumpua esimerkiksi pääkaupunkiseudun suuntaan. Ilmassa on jo orastavia merkkejä siitä, että muuttoliikkeen suunta voisi kääntyä, mikä olisi mannaa myös huolestuttavan hitaasti kiiruhtavalle väestönkasvulle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut