Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Näppis | Kai te olette sen verran olleet työelämässä, että tiedätte kasvaneen työn määrän vaativan enemmän aikaa?!

Terveiset kaikille ajoratojen kunnosta valittajille, että kai te olette sen verran olleet työelämässä, että tiedätte kasvaneen työn määrän vaativan enemmän aikaa?!

Onneks kävelytietä aurataan hiukan paremmin – sitä pitkin pääsee autollakin liikkumaan.

Miten voi olla, että jotkut ihmiset joutuvat koko ajan taistelemaan oikeuksistaan taloyhtiöissä!?

Harjussa ei ollut aikoja hammastarkastukseen, soita maaliskuussa uudelleen. Koululaisten hammashoito on kuin pikasuutarilla. Kotihoidon vanhusten hampaat hoitamatta. Miksi?

Jos joskus olisin asiakkaana Hämeenmaan hienossa hotellissa, en kuuna päivänä haluaisi kulkea pitkin läpinäkyvää putkea muiden töllötettävänä.

Kyllä on kaiken huippu, parkkipirkot kyttäämässä syrjäkaduilla, missä ei ole tehty lumitöitä ollenkaan ja on pakko pysäköidä, mihin sattuu pystymään pysäköimään. Näinkö Lahti kerää älypyörätiehen menneitä miljoonia.

Mukkulassa muuan huoltoyhtiö työntelee talon pihasta lumet päiväkotiin menevän kadun risteykseen, mistä on muutenkin tosi vaikea päästä ylös päiväkotiin, ja vielä lapsia kyydissä!

Mikä siin walttikortin laitossa lukijaan on niin vaikeeta? Se lätkästään siihen kiinni kerralla! Ei heilutella tai hipasta!

USA palauttakoon ryöväämänsä Texasin Meksikolle, Venäjä Krimin Ukrainalle. Karjalasta ei oo niin väliä juu.

Kotimaisen ruuan saatavuus vähenee, kun teollisuus ja kaupat eivät suostu maksamaan korvauksia, joilla viljelijät voivat elää. Mitä me kuluttajat voisimme tehdä?

Autoilijoiden määrä, röyhkeys ja piittaamattomuus se vaan lisääntyy Malskin kävelykadulla ja mitä tekee kaupunki tai poliisi. Ei mitään, tietenkään.

Puhdistetaanko tiet ja kadut vasta ensi viikolla, kun on Salppurin kisat? Näytön paikka, näin hyvin Lahdessa. Nyt ei mitään väliä!

Myöthään suomalaiset, niinkun met päijäthämäläisetkin, olemme menestyksessämme varsin vaatimattomia: No enhän minä, eikä myö... ESS uutisoi (17.2.) olympialaisten hiihtohopeasta ja jääkiekkopronssista. 2 kilpailuvoittoa? Iivo ja Joni + Naisleijonat! Yhteenlaskien siis kymmeniä mitaleita! "Vaatimattomasti" sanottuna: hyvä me!

Ei Putinin hommat Ukrainaan jää. Suurvalta-aseman palautus ja toisten alistaminen jatkuu. Suurvallan menetys on niin suuri tuska venäläisille, että se olisi palautettava vaikka sodalla.

Ei 1939–40:kään saatu ilmaisia lentokoneita naapurilta. Vallatuilta Viron kentiltä kyllä rahtasivat Molotovin leipäkoreja Suomen työläisille.

Polttoaineveron laskemisen suurin este on se, että se kohdistuu myös keski- ja hyvätuloisiin, joille on tämän hallituksen aikana varattu ainoastaan maksajan rooli.

Vai pitäisi Iivo palkita. Oletko lukenut, paljonko tienasi, taisi olla kuusinumeroinen summa, jonka saa. Nykyään urheilevat rahasta.

Nyt meni hermot. Talossamme asuu monta nuorta miestä. Kukaan ei viitsi tehdä edes postilaatikolle polkua. Me vanhat muorit lapioimme, jos jaksamme.

Elintarvikeketjumme on täysin kaupan hallinnassa ja sille myös kertyy valtavat voitot alkutuotannosta lähtien. Kun viljelijä toimittaa tuotantonsa jatkojalostukseen, kiertää lasku kaupan kautta ja se ottaa myyntisummasta 4–8 % tekemättä mitään. Tämä tietenkin vähentää viljelijän tuloa ja heikentää toimeentuloa. Samalla tavalla kaupan lonkerot ovat joka välissä kuljetuksista lähtien. Aina jää jokin osa kaupan taskuun jo ennen myyntihintaa ja siihen sisältyvää voittoa.

Iitin mammografiaseulonnat jatkuvat Lahdessa, menemättä jää. Röntgeniin pitää mennä Nastolaan, mitähän palveluita meiltä vielä viedään?

Mikä kauppaketju uskaltaisi siirtyä esim metwurstin tiskimyyntiin ilman muovipaketteja ja niiden hintaa/kg. Saatte varmasti asiakkaita ko. asian johdosta!

Kärkkäinen joutui perumaan 50 m korkean tornin, ei sovi maisemaan. Kuivannolle suunnitellaan 200 m korkeita torneja. Miten ne sopii perinteiseen maalaisluontoon ja maisemaan?

Nyt hehkutetaan Harjun terveyden digiä. Tosiongelmat on vanhusten hoidossa. Ikääntyneitten hoitopaikat lakkautettiin. Nyt oikeasti hävetkää!

Hei tekarien käyttäjät, purkaa hampaat yhteen, ettei Lahden kaduilla linja-autossa tipu tekarit suusta. Kyllä on sellaista rytyyttämistä.

Kaksi vuotta uutiset ja ajankohtaisohjelmat olivat pelkkää koronaa, nyt pelkkää Venäjä–Ukrainaa.

Auraan verkkoterällä ilman kevennystä, puhdasta tulee. Ikävä kävellä ja pyöräillä, jos ei tule puhdasta ja polanne kasvaa. Vaatikaa laatua, ei silittelyä.

Vaaditaan Karjala takas Putinilta.

Kyllä oli suomalaisilla upeat kisa-asut olympialaisissa!

Aleksin jouluvalot nolot, lapselliset. Voisiko jo vaihtaa tyylikkäisiin yksivärisiin?

Yön aikana portillemme on aurattu puolen metrin loskakinos, joka on yöllä jäätynyt. Siihen ei pysty kola eikä linko! Autollakaan sitä ei pysty ylittämään, joten olemme vankeina omassa kodissamme!

Vaihtakaa maski usein ja desinfioikaa kädet maskin käsittelyn jälkeen. Korona loppuu pian.