Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Mervi Pasasen Esalainen: Tyttö, jolla oli rusetti ja pahvinen matkalaukku – hyväksi aiottu teko särki sotalapsen sydämen

Huone oli aika iso, siellä oli yksi sänky. Sänkyä ympäröivät elektroniset laitteet. Muistikuvissa huoneessa vilkkui ja piipitti, aivan kuten sairaalasarjoissa. Huone oli keskussairaalan tarkkailuosasto ja sängyssä makasi äitini.

Oli joulun aika. Äiti oli saanut sydänkohtauksen ja oli aika tokkurassa, kun kävimme katsomassa häntä.

Hän puhui, mutta ei meille huoneessa olleille, vaan omalle äidilleen, minun mummolleni, joka oli jo edesmennyt.

Hän kysyi, miksi hänet oli annettu pois. Eikö äiti ollut halunnut häntä? Oliko hänestä maksettu? Miksi sisko sai jäädä kotiin, mutta hänet annettiin ventovieraille, vieraaseen maahan, nelivuotiaana.

Äiti oli yksi Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista.

Toki tiesimme äidin olleen sotalapsi. Äidillä oli valokuva, jossa hän on pieni, tukassa rusetti. Muistona sotalapsuudesta hänellä oli se lappu, joka kaulassa hän lähti maailmalle, sekä pieni pahvinen matkalaukku.

Hän muisteli aikaa joskus, ei usein. Kertoi, että palattuaan hän ei enää osannut suomea, vaan puhui ruotsia.

Ja että hänellä oli ollut pappilassa hienoja tavaroita. Lasikuulia ja nukke.

Äiti ei ollut perinteinen äiti, me pidimme häntä enemmän kaverina.

Otin vastuuta perheestämme jo teininä. Olin se, joka kävi hakemassa toimeentulotukea, kun tehdastyöläisen palkka ei riittänyt. Sosiaalitoimisto sijaitsi äidin työpaikkaa vastapäätä ja äitiä hävetti mennä sinne, jos vaikka työkaverit näkevät. Siksi minä hoidin homman. Kävin koulussa, töissä ja sossussa. Ei siinä mitään.

Vasta aikuisena olen ymmärtänyt mitä siskoni on monesti sanonut. Äiti oli sisältä rikki. Hän ajatteli, että on jotenkin huonompi. Heikompi. Minä sanoisin nyt, että hauraampi.

Sairaalahuoneessa hän sanoitti sen. Miksi hänet lähetettiin Ruotsiin, mutta sisko sai jäädä kotiin? Maahan, joka oli sodassa. Äiti olisi valinnut sen, jos olisi saanut.

Kaivelin vanhoja sähköposteja. Astridin eli Ruotsin äidin sukulaiset tekivät sukuselvitystä ja kyselivät tietoja äidistämme. Siskoni on laittanut vuosi sitten minulle sähköpostilla liitteen tästä Ruotsin äidistä. Olen vilkaissut, mutta en lukenut liitettä loppuun. Ei ollut aikaa.

Pari päivää sitten löysin sen. Avasin liitteen ja otin aikaa selata sen kokonaan. Siellä on minun äitini, pieni matkalaukku vierellään, pappilan portailla vieraiden ihmisten keskellä. Kuva on otettu hänen saapumispäivänään.

Myöhemmissä kuvissa hän istuu Astridin sylissä, samaan tapaan kuin me istuimme mummolassa Sihvosentiellä Renkomäessä.

Kuvissa on onnellisen oloinen lapsi. Se mainittu nukkekin näkyy.

Mummo ajatteli varmaan ihan hyvää antaessaan kahdesta tytöstä toisen pois. Mutta se särki minun äitini sydämen.

Aikuisten hyvää tarkoittavilla teoilla on joskus seurauksia vuosikymmenien päähän, seuraaviin sukupolviin saakka.

Joitakin vuosia sitten kannoin äitini uurnaa hautausmaalla. Viime kesänä sain kantaa myös hänen isosiskoaan, kummitätiäni, kappaleen matkaa. Sotalapsia ei kohta enää ole, mutta heidän tarinansa ovat.