Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Vammaisia syrjitään myös poliittisessa päätöksenteossa

Isto Kujala toi mielipidekirjoituksessaan ( ESS 3.2.) ilmi halun kuulla ihmisiltä, miksi he eivät äänestä. Harvinainen pyyntö, joten toteutan sen mielelläni. Yleensähän niihin, jotka eivät äänestä, suhtaudutaan melko vihamielisesti tai halveksuvasti.

Miksi minä en siis yleensä äänestä? Ensinnäkään, en koe sen auttavan, sillä olen vammainen.

Minulla menee hyvin paljon aikaa selviytymiseen sekä sai­rauksieni kanssa selviämiseen.

Järjestelmä, jonka demokraattisesti valitut edustajat ovat rakentaneet, ei tee tästä yhtään helpompaa, vaan päinvastoin. Ableismi, viha vammaisia kohtaan, on siihen niin kiinni kudottu, etten minä näe mitään syytä tukea tätä toimintaa käymällä äänestämässä.

Ableismi on muutenkin laajaa yhteiskunnassa. Sillä tehdään hyvin selväksi, ettei minua vammaisena haluta menoon mukaan, eli tämä ei ole minun yhteiskuntani, vaan teidän muiden yhteiskunta. Syrjintä ja viha on jokapäiväistä:

Eikä suurin osa ihmisistä tunnu jaksavan alkaa pohtia omaa osuuttaan tästä kaikesta. Viha näin laajasti toimii nimittäin vain, jos enemmistö antaa sille joko äänettömän tai äänellisen siunauksensa. Mikä on siis vaikkapa sinunkin osuutesi siinä, arvon lukija?

Tehdään hyvin selväksi, ettei minua vammaisena haluta menoon mukaan, eli tämä ei ole minun yhteiskunta, vaan teidän muiden yhteiskunta.

Moni puolue tykkää käyttää vammaisia sivuonkena äänten kalasteluun näyttääkseen paremmilta, mutta kun olisi aika päätösten tekoon, niin eipä siellä paljon puhuta vammaisten äänellä.

Eri tavoin vammaisia on muuten jopa 15 prosenttia Suomenkin väestöstä, eli voi vain miettiä, miksiköhän heidän ääntään ei niin kovin usein ei muisteta kuulla.

Ableismin lisäksi on muitakin asioita, joita en vain pidä järkevän järjestelmän piirteinä.

Syy kaksi: Lyhyen matkan kiikarit. Miten ihmeessä voidaan tehdä kaikkia koskevia päätöksiä niin, että puuttuu suunnitelmallisuus siihen, että maailma olisi parempi paikka tulevaisuudessa? Onko politiikkojen kapasiteetti toivoa ja haluta rakentaa parempi maailma rajoitettu neljään vuoteen? Siihen kuuluu myös outo budjettileikki, jossa nähdään tärkeämpänä lyhyen aikavälin säästöt kuin pitkän.

Hyvä esimerkki ovat vaikkapa nuoret: Korona on ollut äärettömän armoton nuoria kohtaan, mutta se tuntuu kiinnostavan politiikkoja vain huolissaan olon pisteeseen. Teot taas loistavat poissa­oloaan, vaikka kuka tahansa voi kertoa, että tulee loputtomasti kalliimpaa yhteiskunnalle, jos ei pidetä nyt nuorista huolta, vaan annetaan ongelmien vain kertyä ja pahentua.

Nuorille on jo tarpeeksi vaikea pakka jaettu, kun mietitään koko planeettaa uhkaavaa ilmastonmuutosta ja kovin epävakaata maailmaa sekä sitä, että näillä näkymin nuoret jäävät ennustetusti köyhemmiksi kuin heitä edeltäneet sukupolvet korkeammasta koulutuksesta huolimatta.

Kaiken järjen mukaan nuorille pitäisi siis olla kohdennettuna aika paljon enemmän apua kuin mitä nyt on. Mutta onko? Ei. Nuorten palvelut kärsivät edelleen ali­budjetoinnista ja aliresurssoinnista, mikä on aidosti käsittämätöntä.

Siispä syy kolme, miksi en äänestä: Politiikoilla on melko kumma tapa lorvia tärkeiden asioiden kanssa, koska ”eivät he kuitenkaan minua äänestäisi”.

Äänestämättä jättäminen on siispä minun vastalauseeni tälle – se ainut, joka vaikuttaa.