Pääkirjoitus Päättäjien on kuunneltava kansalaisia ennen Nato-päätöstä, mutta siihen voi olla muitakin vaihtoehtoja kuin kansanäänestys

Venäjän rymistely on vilkastuttanut keskustelua Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ja siitä, pitäisikö ratkaisu tehdä kansanäänestyksen pohjalta. Polttavasta kysymyksestä on saatu vastikään toistaan poikkeavat näkemykset myös kahdelta Niinistö-nimiseltä vaikuttajalta, joista tosin vain toinen käyttää tänä päivänä valtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toistiviimeksi perjantaina politiikan toimittajien tilaisuudessa kantansa, jonka mukaan Nato-päätös olisi niin merkittävä ratkaisu, että sen tulee nauttia legitiimisyyttä kansan silmissä. Muuten yhteiskuntarauha voi vaarantua. Eduskunta päätti EU-jäsenyydestä neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen, ja samaa menettelytapaa presidentti suosisi Natonkin kohdalla, koska mitkään gallupit eivät legitimiteetin edellytyksiä täytä.

Päinvastaisen kantansa toi Ylellä viikko sitten julki ex-puolustusministeri Jussi Niinistö. Hän kertoi kääntyneensä Naton kannalle ja suositteli, että ylin valtiojohtomme alkaisi nopeasti valmistella hakemusta sekä ohjata kansaa sen taakse. Kansanäänestyksellä ei hänestä ole enää samaa asemaa kuin EU:sta päätettäessä, sillä sen jälkeen ovat tulleet internet ja informaatiovaikuttaminen.

Tähän asti on nähty, että Nato-kansanäänestystä ovat kannattaneet vankimmin ne päättäjät, jotka itse vastustavat jäsenyyttä. He ovat gallupeiden perusteella voineet luottaa siihen, että kansalta ei heru jäsenyydelle tukea. Samasta syystä Naton kovimmat kannattajat ovat vierastaneet kasanäänestystä.

Tämä yhtälö ei ehkä enää kauan päde. Uusimmat kyselyt osoittavat, että suomalaisten mielialassa on nähtävissä käänne, joka tuskin voi olla vaikuttamatta päättäjien näkemyksiin. Uutissuomalaisen tuoreissa gallupeissa selvästi useampi kannatti kuin vastusti jäsenyyden hakemista. Jos ei heti, niin myöhemmin. Suurempi osa myös luottaisi päätösvallan vaikeassa kysymyksessä suoraan eduskunnalle ilman neuvoa-antavaa kansanäänestystä.

Toki Nato-jäsenyys olisi niin näkyvä muutos ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassamme, että sen taakse olisi syytä hakea laaja tuki. Kansanäänestys olisi ihannemaailmassa helpoin tapa, mutta siinä on hybridivaikuttamisen aikana kasvavat riskinsä. Liittoutumisellemme voi sitä paitsi tulla jonain myrskyisänä päivänä niin pikainen tarve, että kansalta ei suoraan ehdittäisi kysyä mitään. Siksi muitakin vaihtoehtoja kannattaa pohtia, ja edustuksellisessa demokratiassa niitä uskoisi myös löytyvän. Tällä menolla meillä saatetaan käydä vuoden kuluttua eduskuntavaalit, joissa Nato nousee ensi kertaa kärkiteemaksi.