Lukijalta | Nuorille tarjolla talousosaamista

Koulutus: Laman lapsia ja korona-ajan nuoria yhdistää näköalattomuus.

On sanottu, että laman lapsia ja nykyisiä korona-ajan nuoria yhdistää näköalattomuus, sillä tulevaisuutta ei voi suunnitella kovin pitkälle. Monet ovat kysyneet, miten voisimme auttaa nuoria uskomaan tulevaisuuteen ja löytämään oman paikkansa. Tätä mekin olemme Talous ja nuoret TATissa pohtineet.

Tämän vuoden alusta lähtien TAT tarjoaa Yrityskylän sopimuskunnille ilman lisämaksua opetussuunnitelman mukaiset oppituntisisällöt kaikille vuosiluokille yrittäjyyskasvatuksen kouluopetukseen.

Yrittäjyyskasvatus eli työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitojen opetus on ollut osa opetussuunnitelmaa kouluissa vuosien ajan, vaikka tämän nimisiä oppiaineita lukujärjestyksistä ei löydy. Talous ja nuoret TATin Yrityskylän oppitunnit koulussa sekä päivä pienoisyhteiskunnassa ovat tälläkin alueella olleet yksi merkittävimmistä keinoista tuoda tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja lapsille ja nuorille. Yrityskylä on kansainvälisesti palkittu, pedagogisesti laadukas ja lasten rakastama kokonaisuus, jonka jo lähes satatuhatta 6.- ja 9.-luokkalaista saa vuosittain kokea.

TAT on myös kouluttanut joka vuosi kuudensien ja yhdeksänsien luokkien opettajat Yrityskylä-oppituntien pitämiseen ja tarjonnut samalla täydennyskoulutuksen työelämästä, taloudesta tai yrittäjyyskasvatuksesta.

Yrityskylä-ikäisten lisäksi palvelut tarjotaan nyt ilman lisämaksua kaikille peruskoulun vuosiasteille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille. Kokonaisuuteen kuuluvat myös mm. digioppimisympäristömme Taloussankari ja Duunikoutsi, käyttö- ja täydennyskoulutukset opettajille, asiantuntijoidemme tuki sekä tapahtumat, kuten Maailman suurin etäTET ja nuorten bisnestapahtuma TakeOff.

Yrityskylä -kokemukset lisäävät tutkitusti mm. nuorten talous- ja työelämätaitoja, ymmärrystä yritysten merkityksestä yhteiskunnassa, kouluopetuksen ja työelämän yhteydestä, ilmastokysymyksistä, yhdenvertaisuudesta ja intoa hakeutua kesätöihin. Tämän osaamisemme tuomme jatkossa koko peruskoulun ja toisen asteen koulupolulle.

Talous ja ­nuoret TATin kokonaisuus varmistaa, että jokainen nuori innostuu työelämästä.

Talous ja nuoret TATin kokonaisuus varmistaa, että jokainen nuori innostuu työelämästä, oppii hallitsemaan omaa talouttaan ja tahtoo toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä. Se luo edellytykset alueiden elinvoimalle, mutta ennen kaikkea antaa jokaiselle nuorelle tilaisuuden löytää oma paikkansa muuttuvassa yhteiskunnassa.

Kirjoittaja on toimitusjohtaja Talous ja nuoret TAT:ssä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut