Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Riikka Puhakan ja Ilkka Väänäsen Vierailija-kirjoitus | Luonto osana lasten arkea Lahdessa

”Luonnossa ei tarvitse aina olla jonkun kanssa. Voit lähteä myös ulos yksin. Se voi olla rauhoittavaa ja mukavaa. Jos haluaisit joskus mennä rauhoittumaan kun olet vihainen ja suuttunut, kannattaa mennä yksin ulos rauhoittamaan.”

Näin kuvaili 4-luokkalainen lahtelaislapsi luonnossa oleskelun vaikutuksia. Luonnon hyvinvointi- ja terveyshyödyt on tunnistettu yhä paremmin myös tutkimuksissa.

Luontoympäristössä oleskelu parantaa mielialaa ja itsetuntoa. Luonto elvyttää stressistä ja lisää keskittymiskykyä. Luonto motivoi liikkumaan ja mahdollistaa paitsi yksin vetäytymisen, myös sosiaalisen vuorovaikutuksen yhteisten harrastusten parissa. Lahtelaispäiväkodeissa tehdyssä tutkimuksessa saatiin näyttöä siitä, miten kosketus luonnon monimuotoiseen mikrobistoon pihalla parantaa lasten immuunipuolustuksen toimintaa.

Alakoululaisten kirjoituskilpailutekstien perusteella Lahden luonto näyttäytyy rikkaana ja monipuolisena ympäristönä. Kirjaston vuonna 2021 järjestämän kilpailun aiheena oli ”Luonnossa Lahdessa”.

Kirjoitukset osoittavat luonnon olevan osa lasten päivittäistä arkielämää. Luontoa löytyy kodin läheltä, eikä luontokokemuksia saadakseen tarvitse matkustaa pois kaupungista. Lapsille Lahden luontoympäristöä edustavat paitsi metsät ja vesistöt, myös kalliot ja kukkulat, supat ja suot, harjut, niityt ja puistot. Kasvillisuus ja eläimet ovat kaupungin luontoa.

Luonto tarjoaa lapsille mahdollisuuksia kymmeniin ulkoiluaktiviteetteihin eri vuodenaikoina. Myös passiivinen luonnossa oleskelu on lapsille tärkeää. Lapset kokevat kaupunkiluontoa moniaistisesti. Kauniiden näkymien lisäksi tärkeitä ovat luonnon äänet, tuoksut ja tuntemukset, kuten linnun laulu, kesän tuoksu tai auringonpaiste.

Lapset kokevat kaupunkiluontoa moniaistisesti.

Lapset kuvailivat Lahden luontoa kymmenin myönteisin adjektiivein: luonto on esimerkiksi kaunis, rauhallinen, hiljainen, hieno, vehreä ja puhdas. Luonto rauhoittaa lapsia, tuo hyvän ja iloisen mielen tai tyytyväisen ja kiitollisen olon.

Lapset myös tiedostavat, että ympäristön tilasta on pidettävä huolta, sillä ihmisen toiminnasta aiheutuu luonnolle uhkia.

Luontosuhde rakentuu näin Lahdessa osana lasten arkea. Osa kaupunkilaislapsista on vieraantunut näiden kirjoitusten laatijoita enemmän luonnosta, minkä vuoksi on tärkeää tukea luontoyhteyden syntymistä. Lahden hyvistä käytännöistä on esimerkkinä neuvolakokeilu, jossa muun muassa kannustettiin perheitä liikkumaan luonnossa. Tukea tarvitaan myös teini-iässä, joka voi edustaa ”aikalisää” luontosuhteessa.

Lasten kirjoitusten perusteella korostuu lähiluonnon säilyttämisen ja sen saavutettavuuden tärkeys. Ympäristö- ja hyvinvointikaupungin kehittämisessä on muistettava lapset ja nuoret ja saatava heidänkin äänensä kuuluviin päätöksenteossa. Hyviä käytännön esimerkkejä terveellisen ja turvallisen kaupunkiluonnon kehittämisestä ovat kirsikka- ja kartanonpuistot sekä monet osallistavan budjetoinnin ideat.

Lahden seudun uusi kymmenvuotinen Luontoaskel terveyteen -ohjelma pyrkii terveysongelmien ehkäisemiseen ja kustannusten säästämiseen tunnustamalla luontoyhteyden tärkeyden. Varhaiset myönteiset luontokokemukset luovat vankan perustan luontosuhteelle ja ympäristövastuullisuudelle, millä on huomattava merkitys koko elämässä hyvinvoinnin ja terveyden kannalta.

Puhakka työskentelee akatemiatutkijana NATUREWELL-hankkeessa Helsingin yliopistossa Lahden yliopistokampuksella.

Väänänen työskentelee erikoistutkijana Go Green Routes -hankkeessa LAB-ammattikorkeakoulussa.