Lukijalta | Liittoutumattomuus on Suomen paras turvatakuu

Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoitus 19.1. maalaili maailman turvallisuuspolitiikan uhkakuvia.

Historian saatossa suomipoika on sotinut niin Ruotsin kuin Venäjänkin joukoissa.

Vajaa sata vuotta sitten suomalaiset tappelivat keskenään. Naapuri vietiin metsän reunaan ammuttavaksi vain siksi, että sattui edustamaan erilaista ajatusmaailmaa. Kuka noina aikoina puhui Suomen tai suomalaisten turvallisuuspolitiikasta.

Sitten tuli aika, joka kokosi suomalaiset puhaltamaan yhteen hiileen. Suomen läheiset suhteet akselivaltoihin ja erityisesti Saksaan olivat selkeä uhka itäiselle naapurillemme. Adolf oli mennyt ja herättänyt nukkuvan karhun, vaikka hyökkäämättömyyssopimuksellaan oli luvannut antaa sen nukkua.

Kontio halusi puolustaa pesäänsä ja itseään. Siksi se ärhenteli myös meille, rajanaapurilleen.

Ruvettiin taas tappelemaan. Sotaonni toi ja vei. Välillä oltiin tekemässä Suur-Suomea ja sitten juostiinkin viimeinen Viipurin halki juoksu.

Sotilaalliset valloitusretket ovat mennyttä aikaa.

Tässä joukossa oli myös nyt jo edesmennyt isäni. Hän ja hänen sukukuntansa saivat mukaansa vain sen, mitä kantaa jaksoivat.

Voisi olettaa, että olisin sukuni kohtalosta katkera. Tarinoita kuunnellessani ehkä aluksi olinkin. Menin yo-kirjoitusten jälkeen vapaaehtoisena asepalvelukseen. Kurssini kuopuksena vapauduin reserviin upseerina. Jouluaattoina seisoin kunniavartiossa Sankarihaudoilla.

Myöhemmin tiet ovat vieneet kansainvälisiin tehtäviin. Monivuotinen asuminen eri maiden ja kulttuurien vaikutuspiirissä on avannut silmäni ja mieleni. Piti mennä kauas, jotta näkisi lähelle.

Yhä vakuuttuneempi olen siitä, että sotiminen on primitiivinen, jopa halveksuttava tapa ratkaista erimielisyyksiä. Uskon vahvasti ihmiskunnan parempaan tulevaisuuteen.

Maailma on pienentynyt. Sotilaalliset valloitusretket ovat mennyttä aikaa. Yhteistyö talouden, tieteen, kulttuurin ja urheilun aloilla yhdistää kansakuntia. Kiinnostavimmat ”taistelut” tullaan näkemään MM-areenoilla ja Olympialaisissa.

Sodalla leikkiminen ja uhkailukin ovat käsittämätöntä pelon ilmapiirin luomista ja täysin turhaa resurssien tuhlausta. Tästäkin syystä etupiirijaot ja sotilasliitot tulevat ajan myötä purkautumaan.

Jatkossakin Suomelle parhaan turvatakuun ja hyvinvoinnin takaavat itsenäisyys, puolueettomuus ja sotilaallinen liittoutumattomuus. Siksi vahva "ei" Nato-jäsenyydelle.

Kirjoittaja on lahtelainen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut