Elina Pylkkäsen Vierailija-kirjoitus: Pitäisikö alueilla olla verotusoikeus?

Elina Pylkkänen

Aluevaalit järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Uudet valtuutetut edustavat korkeinta päätösvaltaa hyvinvointialueilla, joiden vastuulla on järjestää sote-palvelut sekä pelastustoimi asukkailleen ensi vuodesta lähtien. Alueita on 21 plus Helsinki, joka on oma alueensa, eikä muutoksia järjestämisvastuussa tapahdu.

Ennen vaaleja Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS) julkaisi kyselyn, jossa tiedusteltiin kansalaisten odotuksia uudistuksesta. Vain joka kymmenes suomalainen uskoo sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelujen saatavuuden ja laadun paranevan kotikunnassaan hyvinvointialueiden perustamisen myötä. Taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa ollaan jokseenkin vakuuttuneita siitä, että palvelut tulevat heikkenemään nykyisestä.

Vaalitenteissä puolueiden keulahahmoilta ja ehdokkailta kysytään kannanottoja etenkin juuri palveluiden saavutettavuudesta ja laadusta sekä tietenkin palvelujen rahoituksesta. Rahoitusmalli herättää huolta monestakin syystä.

Kysymys on noin parinkymmenen miljardin euron siirrosta kunnilta valtiolle ja edelleen valtiolta hyvinvointialueille. Lähtökohtaisesti valtio rahoittaa palvelut, jolloin aluehallinnon omat tulot koostuvat vain käyttäjämaksuista, joiden enimmäismääristä säädetään laissa.

Toisaalta, vaikka rahat tulevatkin valtion kukkarosta, ovat valtuutetut vastuussa rahojen käytöstä ja niiden riittävyydestä. Hyvinvointialue voi toki ottaa velkaa selviytyäkseen tehtävistään ja velvoitteistaan, mutta velkaantuminen ei tuo kuin hetken helpotuksen tilanteeseen, jos rahat käyvät vähiin.

Rahasumma eri alueille määräytyy tiukkojen kriteerien ja todennettavissa olevien tarve- ja olosuhdetekijöiden mukaan – kuten valtionosuudet kunnille tänäkin päivänä. Valtio ei tule paikkaamaan huonoa taloudenpitoa.

Alueen veroprosentti ja sen muutos olisivat näkyviä hallinnon onnistumisen mittareita.

Hyvinvointialueilla ei siis ole verotusoikeutta. Mahdollista rahoitusvajetta ei voi kuroa umpeen veroprosenttia nostamalla eikä alueen kuntia rahastamalla eikä asiakasmaksujen korottamallakaan, jos maksut ovat jo maksimitasollaan, kuten olettaa saattaa.

Aidon huolen rahojen loppumisesta heti alkuunsa tuottaa sote-alan työntekijöiden palkkojen harmonisointi alueiden sisällä. Tasoitus tehdään aina korkeimman palkkatason mukaan ammatti- ja tehtäväkohtaisesti, koska nimellispalkkaa ei alenneta keneltäkään työantajan vaihtuessa liikkeenluovutusperiaatetta soveltaen.

Tämä palkkaharmonisointi tulee etukäteisarvioiden mukaan maksamaan yhteensä jopa 0,5–1 miljardia euroa. Siirtymäajaksi kaavaillaan paria kolmea vuotta. Nähtäväksi jää myös se, kuinka paljon sote-alan palkankorotukset kevään neuvottelukierroksella muuttavat laskelmia, tai ainakin lähtötasoa.

Pitäisikö alueilla sitten olla verotusoikeus? Kaikki muut puolueet vastustavat tai suhtautuvat asiaan varauksellisesti paitsi vihreät ja vasemmisto. Vastustajat vetoavat siihen, että jo nyt korkea ansiotuloverotus kiristyisi entisestään.

Veroprosentti saattaisi myös vaihdella alueiden välillä merkittävästikin, kuten kunnallisveroprosentit nykyisin. Matalimman ja korkeimman kunnallisveron ero on seitsemän prosenttiyksikköä.

Olipa järjestäjä kumpi hyvänsä kunta tai alue, joka tapauksessa on paineita korottaa veroja, koska sote-palvelujen tarve kasvaa väestön vanhetessa. Mikä saa meidät luulemaan, etteivät kunnat nostaisi veroprosenttejaan? Käsittääkseni juuri kustannuspaineiden takia vastuu siirretään alueille.

Kyllä verotusoikeudella hyvätkin puolensa olisi. Kun vastuu ja valta istuvat samalla tuolilla, toiminta yleensä tehostuu. Alue pystyisi paremmin säätelemään tulojaan suhteessa menoihin kuin ollessaan kokonaan valtiolta saatavan könttäsumman varassa.

Alueella ei myöskään luulisi olevan minkäänlaista intressiä kuluttaa rahaa yhtään vähempää, kuin se vuosittain valtiolta saa. Eikä yksikään alue tahallaan korottaisi veroja vain kiusatakseen asukkaita, sillä valtuutetut nipistäisivät samalla itseään.

Veroja korotettaisiin vasta pakon edessä – kuten kunnissakin tänä päivänä. Alueen veroprosentti ja sen muutos olisivat näkyviä hallinnon onnistumisen mittareita, helppoja seurata ja jokaisen asukkaan havaittavia. Hallinnon läpinäkyvyys lisää kansalaisten luottamusta.

Demokratian konkreettisin ele on äänestää jaloillaan, jos alueen hallinto suoriutuu tehtävistään huonommin kuin naapurinsa!

Kirjoittaja on työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri.

Kommentoi