Lukijalta | Hoitajamitoituksen rinnalle tarvitaan hoitolupaus

Ihmiset eivät ole vain hoidon kohde, vaan tämän yhteiskunnan jäseniä. Me kaikki tarvitsemme inhimillisyyttä, tukea ja turvaa. Sivistyneessä yhteiskunnassa arvostetaan kaikenikäisiä ihmisiä ja ymmärretään, että jokaisella on oma tärkeä paikkansa.

Hyvässä yhteiskunnassa ihminen on tärkein. Ihmisarvoinen elämä syntyy halusta pitää huolta toisistamme.

Tarvitsemme hyvät julkiset sote-palvelut. Heikommassa asemassa olevien palvelutarve on suuri. Myöskään ikäihmisillä ei ole samoja edellytyksiä digitaalisten laitteiden käyttöön. Viranomaisasiointi ja hoitoon liittyvät palvelut vaativat ohjausta, tukea ja lähipalvelua. Kaikilla on oltava yhdenvertaiset edellytykset hoidon toteutukselle.

Meillä on todelliset haasteet edessä. Laitoshoitoa puretaan ja samanaikaisesti ikääntyneiden palvelutarve kasvaa. Yhteiskunnassamme asenne pitää saada kääntymään haluksi pitää huolta toisistamme.

Hyvinvointialueuudistus on mahdollisuus ja uskon siihen. Asiakkaita ei erotella sosiaalihuollon ja terveydenhuollon asiakkaiksi. Lähtökohtana on ihmisen tarvitsema palvelu, sosiaalitoimesta, terveydenhuollosta, pelastustoimesta.

Samanaikaisesti on tärkeää, että kehitetään hoidon sisältöä, yksilökeskeistä hoitoa ja aidosti asiakaslähtöisyyttä. Sote-uudistuksessa on tehty hoitolupaus, joka tarkoittaa, että hoidon tarpeen arvioinnista hoitoon pääsy toteutuu seitsemässä päivässä.

Mikä on vanhuksille ja heikommassa asemassa oleville annettava hoitolupaus, joka turvaa palvelun laadun, toimivan arjen ja turvallisen elämän? Riittääkö hoitolupaukseksi pääsy hoitoon seitsemässä päivässä?

Eettistä ja arvolähteistä keskustelua tarvitaan. Asiakkaan omat tarpeet ja toiveet ovat lähtökohta.

Hyvässä hoidossa tuetaan ja vahvistetaan ihmisten olemassa olevia fyysisiä ja henkisiä voimavaroja ja hyvinvointia ylläpitävää toimintaa tulee saada läheltä ja turvallisesti.

Ennaltaehkäisy on yksi hoitolupaus, joka on toteuduttava. Hyvinvointia ja toimintakykyä sekä toimivaa arkea ylläpitävät riittävä ja terveellinen ravinto, ulkoilu, liikunta, harrastukset ja toiset ihmiset. Näille on tehtävä hoitolupaus.

Kotiin tuotavien palvelujen turvaaminen on tärkeää. Kotihoidon työntekijöiden määrä ei ole riittävä, asiakkaat tarvitsevat yksilöllistä hoitoa. Ikääntyneiden muistisairaiden tai paljon apua tarvitsevien kohdalla on tarkkaan harkittava, onko koti riittävän turvallinen ja hyvä paikka asua.

Yksinäisyyden kokemus on todellista ja se vaarantaa hyvinvointia.

Ihmisarvoinen palvelu syntyy halusta pitää huolta toisistamme, vahva halu turvata hyvät palvelut, toimiva arki ja turvallinen elämä, huomioiden erityisesti heikommassa asemassa olevat ja ikäihmiset.

Ihmisarvoinen palvelu on yksi hoitolupaus. Hoidon laatu on osa tätä. Laki hoitajamitoituksesta tehostetussa palvelussa on edistysaskel, mutta itsemääräämisoikeuslaki ja sen hyvä sisältö tarvitaan.

Itsemääräämisen tukemista tarvitaan joka päivä. Keskustelua, kysymyksiin vastaamista ja hyväksyvää asennetta.

Tarvitaan osaamista, herkkyyttä aistia tilanteita, eettisesti vahvoja ammattilaisia. Oikeastaan ratkaisevaa hyvän hoidon kannalta ei ole hoitajamitoitus, vaan miten asiakkaat kohdataan, annetaan aikaa, ollaan oikealla tavalla osaavia ja herkkiä tilanteille.

Itsemääräämislaista voi tulla uudenlainen lähestymistapa hyvälle hoidolle. Rakenteet sen toteuttamiselle löytyvät perustuslaista, valmistelutyö toivottavista etenee pikaisesti. Itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen on tärkeää.

Kirjoittaja on Lahden kaupunginvaltuutettu, aluevaaliehdokas, (sd)

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut