Pirjo Kamppilan Esalainen: Onneksi päätämme aluevaaleissa vain sotesta ja rahasta

Pirjo Kamppila

Pirjo Kamppila

Työmatkallani ihastelen usein Lahden kaupunginteatterin mainosta Sota ja rauha -näytelmästä. Näytelmä pohjautuu Leo Tolstoin teokseen, joka on 1500-sivuinen aikakirja vuoden 1812 Venäjän sodasta Napoleonia vastaan.

210 vuotta myöhemmin Suomi ei enää ole osa Venäjää eikä Euroopassa riehu despootti, joka lietsoo uusia sotia – tai ei riehu ainakaan Länsi-Euroopassa.

Valko-Venäjän Minskiin on Helsingistä vain vajaa 900 kilometriä, eli sotapesäkkeitä on varsin lähellä.

Mutta onneksi saamme keskittyä sodan ja rauhan sijaan soteen ja rahaan. Historiallinen hallintouudistus on nyt todellisuutta. Saamme äänestää ihkauusissa vaaleissa jäsenet ihkauuteen aluevaltuustoon. Kaikki sujuu todennäköisesti rauhallisesti, luotettavasti ja turvallisesti. Ennakkohuolena kuitenkin on, ettei asia kiinnosta äänestäjiä riittävästi.

Yksi selitys on marssiväsymys. Uudistusta on vatvottu – anteeksi, valmisteltu – vuodesta 2006. Uudistuksen aikataulua ja sisältöä on muutettu sen jälkeen monet kerrat, joten ei ihme, että usko alkoi jo horjua ja mielenkiinto hiipua.

Lahdessa liikkeellä "yllättävän paljon" äänestäjiä – Vikkelimmin äänensä antaneet tiesivät, mistä aluevaaleissa on kyse

Julkiset sote-palvelut on tällä hetkellä järjestetty todella monin tavoin. On yhden kunnan vastuualueita, pienempiä ja suurempia kuntayhtymiä, vastuukuntamalleja ja kokonaisulkoistuksia.

Näistä siirrytään nyt 21 hyvinvointialueeseen, minkä lisäksi Helsinki vastaa edelleen yksin omasta sotestaan.

Päijät-Hämeessäkin on kokemusta monista mallista. Tuorein mullistus on viiden vuoden takaa, jolloin maakunnallinen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä aloitti toimintansa. Nyt mukaan liittyvät kokonaan myös Heinola ja Sysmä.

Päijät-Hämeessä on jo siivottu rakenteita isolla luudalla. Ehkä näkyvimpiä uudistuksia asukkaalle olivat päivystyksen keskittäminen Akuutti 24:ään keskussairaalan yhteyteen ja terveyskeskusten vuodeosastojen lakkautus.

Näihin on ilmeisesti sopeuduttu, koska silmiini ei ole osunut yhdenkään aluevaaliehdokkaan vaatimusta palata entiseen. Näkemys pohjautuu yleisönosastoon tulvivaan kirjoitusvirtaan, joten hiljaiset ehdokkaat ovat saattaneet tuoda näkemyksenä julki vain vaalikoneissa.

Kun kokoomus sai painaa oman puumerkkinsä sote-uudistuksen, mukaan haluttiin myös potilaan valinnan vapaus hakea palvelunsa mistä haluaa, myös yksityiseltä puolelta. Tämä lisämauste ei enää ole mukana sote-sopassa.

Enemmistö Päijät-Hämeen aluevaaliehdokkaista ei halua hyvinvointialueille verotusoikeutta

Sote on raha-asia. Säästää pitäisi, tai ainakin hillitä menojen kasvua, vaikka asukkaiden tarpeet kasvavat heidän ikääntyessään ja hoitojen kehittyessä.

Maakuntamme on köyhä, sairasteleva ja työttömyyskin riivaa. Onneksi nämä huolet ovat vastedes valtion huolia, se kun maksaa kulut. Alue saa käyttöönsä rahapotin, jonka se moninaisten kriteereiden mukaan tarvitsee.

Tämä on periaatteessa kommunismin kantava ajatus: kullekin tarpeensa mukaan. Lisäisikö vaali-intoa, jos meitä peloteltaisiin punaisella aatteella?

Sen sijaan vaalikirjoitukset ovat hillittyjä, aiheina esimerkiksi maakunnan elinvoima ja lakimuutokset. Tämä tosin paljastaa, että kaikki ehdokkaat eivät ole ilmeisesti mieltäneet rajojaan.

Valtaosa kirjoittajista keskittyy muistuttamaan varhaisen puuttumisen merkityksestä. Se onkin tärkeää, mutta hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen jää jatkossakin itsenäisten kuntien tehtäväksi. Että sellainen soppa.

Päijät-Hämeeseen tulossa valiokuntamalli – "Se vahvistaa valtuutettujen asemaa hyvinvointialueella"

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut