Lukijalta: Maakuntavero odottaa aivan nurkan takana

Sonja Falk

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) iloitsee nyt aluevaaleissa toteutuvasta sote-uudistuksesta ja sen Päijät-Hämeeseen tuomasta 49 miljoonan euron lisäyksestä (ESS 11.12.) alueen sote-kuluihin. Näiden lisäeurojen hän toivoo turvaavan muun muassa palvelujen säilymisen omassa kotikunnassaan Asikkalassa. Jotain olennaista häneltä jää kuitenkin sanomatta.

Oletettavasti hyvin pian Sanna Marinin (sd.) hallitus, jossa myös keskusta istuu, tulee linjaamaan maakuntaveron käyttöönotosta, mutta päätös on siirretty tehtäväksi aluevaalien jälkeen. Maakuntaverosta osana sote-uudistusta on tehty hallituspuolueiden välinen sopimus, ja sitä ovat julkisuudessa vaatineet ennen kaikkea keskustan hallituskumppanit sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto.

Maakuntavero olisi erityisen vahingollinen Päijät-Hämeelle, sillä se heikentäisi hyvinvointialueemme taloutta huomattavasti. Se vähentäisi tarveperustaisesti maakuntaamme osoitettuja tulonsiirtoja ja siirtäisi kustannusvastuun alueen matalatuloisen väestön harteille.

Ilo 49 miljoonan euron lisäyksestä jäisi kovin lyhyeksi, sillä sitä ei lopulta koskaan tulisi, ainakaan täysimääräisenä.

Pian syntyisi paine korottaa verotasoa, mutta eipä sekään tie vie pitkälle. Päijäthämäläisten selkänahasta on jo kiskottu irti enemmän veroja kuin on kohtuullista. Seurauksena olisi väistämättä palvelujen karsinta.

Mistäpä muualta ne palvelut karsittaisiin kuin juuri niistä lähipalveluista, joiden tärkeyttä kansanedustaja Kemppi korostaa? Lähipalvelujen turvaaminen paikallisella tasolla on vaikeaa, mikäli valtakunnan politiikka ei sitä tue.

Ilo 49 miljoonan euron lisäyksestä jäisi kovin lyhyeksi, sillä sitä ei lopulta koskaan tulisi, ainakaan täysimääräisenä.

Olen tietoinen, että keskusta on julkisuudessa vastustanut maakuntaveroa siitä huolimatta, että se on sopinut asiasta muiden hallituspuolueiden kanssa aiemmin. Aiempi kokemus osoittaa, että se on valmis joustamaan linjastaan hallituskumppaneiden toiveiden mukaan hallitusyhteistyön jatkumisen turvaamiseksi.

Aluevaalien jälkeen näemme, millaiseen ratkaisuun hallitus päätyy. Tässä kohdassa joustaminen olisi Päijät-Hämeen lähipalvelujen kannalta erityisen tuhoisaa.

Lähipalvelujen turvaaminen sekä panostaminen ehkäiseviin ja hyvinvointia tukeviin palveluihin on erityisen tärkeä teema nyt aluevaaleissa, mutta vielä tärkeämpää se on, kun vaalien jälkeinen arki koittaa.

Kirjoittaja on Lahden kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, ministeriryhmän sote-neuvottelija Kataisen-Stubbin hallituksessa ja aluevaaliehdokas (kd.).

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut