Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Ilkka Kuosmasen Esalainen Miesten pakollinen asepalvelus on suomalaisen tasa-arvon omituinen sokea piste

Ensi perjantaina riemu kiljahtelee ja muumilimu virtaa eri puolilla Suomea, kun tuhansien nuorten miesten kännyköiden tänään jäljellä -laskurit osoittavat nollaa: pakollinen asepalvelus on ohi.

Olen saanut seurata varusmiesten elämää viime aikoina lähietäisyydeltä, sillä yksi lapsistani kuuluu perjantaina vapautuvien joukkoon. Tienpätkä Lahden ja Parolan välillä on tullut tutuksi, samoin kauppakeskus Tuulosen hampurilaisravintola. Se tunnetaan Parolassa palvelevien lahtelaisten keskuudessa viimeisenä vapauden linnakkeena ennen valtion tarjoamaa ”kinkkua” .

Koronaepidemian vuoksi nämä kinkut eli kiinniolovuorot ovat olleet huomattavasti pidempiä kuin omana palvelusaikanani 1990-luvulla. Jopa viiden viikon yhtäjaksoinen jumittaminen kasarmilla on 19-vuotiaille melkoinen oppitunti kärsivällisyydessä.

Nuorten miesten ärsytyskäyrää tuskin on ainakaan tasoittanut se, että kasarmeilta ei ole saanut poistua edes iltalomille. Metsäpäiviä on kertynyt paljon, ja koronavarotoimenpiteenä ruokailut on järjestetty kasarmillakin usein ulkona pakkiruokailuna. Kyllähän sellainen ”hajottaisi” vanhempaakin ihmistä.

Kotirintaman osaksi on jäänyt henkisen tulituen tarjoaminen lähinnä Whatsapp-viesteillä. Niistä on pyritty laatimaan reippaasti eteenpäin katsovia. Kertaakaan en ole rohjennut esittää ”onpahan sitten jotain mitä muistella” -korttia. Se saattaisi tuntua pelkältä vattuilulta vastaanottajasta, joka palelee jossain poterossa Rovajärvellä.

Asevelvollisuuskomitea esittää kutsuntoja myös naisille – koko ikäluokalle järjestettäisiin jatkossa yhteinen kutsuntapäivä

En vastusta asepalvelusta, mutta sitä on vaikea käsittää, miksi isänmaan asiaa tarjotaan Suomessa yhä pakollisena vain miehille. Tämä epätasa-arvon historiallinen jäänne tuntuu 2020-luvulla niin käsittämättömältä, että sitä on vaikea selittää millään muulla kuin valtion kassavajeella ja luutuneilla toimintatavoilla.

Juuri työnsä päättänyt asevelvollisuuden uudistamista pohtinut työryhmä ei kuitenkaan nähnyt nykymenettelyssä mitään vikaa.

"Lain mukaan asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille ei pidetä sukupuoleen perustuvana syrjintänä", työryhmä toteaa loppuraportissaan. Kuka tahansa muu kuin lainsäätäjä osaa tietysti sanoa, että juuri sitähän se on.

Omana armeija-aikanani en osannut tätä käytäntöä kyseenalaistaa, mutta nyt kun katselee nuorten miesten yritystä saada otetta omasta elämästään, voi vain ihmetellä, miksi juuri naiset välttyvät tältä mankelilta. Ei se yksi kromosomi vielä kenestäkään varusmiestä tee.

Pahimmillaan ase- tai siviilipalvelus sekoittaa nuorten miesten elämää usean vuoden ajalta. En saanut itsekään armeijassa aikoinaan valmistauduttua pääsykokeisiin vaan yritin suosiolla niihin paikkoihin, joihin ei ollut pakollisia pääsykoekirjoja.

Naisten pakollisilla kutsunnoilla haluttaisiin markkinoida asepalvelusta ja Puolustusvoimia – Rehnin ajatushautomon puheenjohtaja: "Ei-motivoituneiden miesten ei tarvitse sitten niin suurissa määrin osallistua"

Palvelusaika ei ole tietenkään vain isänmaan palvelusta vaan siihen liittyy paljon henkistä jumppaa, jota pidän myös positiivisena.

Jo kutsunnoissa pitää tehdä suuria ideologisia päätöksiä. Itse palveluksessa on opittava sietämään jos jonkinlaisia viheltäjiä, kyettävä yhteistyöhön kaikkein ärsyttävimpienkin tyyppien kanssa. Kyllä sellainen tarjoaisi hienoja kasvunpaikkoja niillekin, joille luonto on suonut munasarjat.