Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Lukijalta | Orimattilan Erkontien katkaisemisesta pitää luopua

Kohta tehdään ratkaisu Orimattilan Erkontien suhteen. Säilyykö Erkontie vai tehdäänkö mutka, S-mutka tai Erkonkaari?

Allekirjoittanut ja moni Orimattilasta huolta kantanut vaikutusvaltainen henkilö on lausunut tyrmäävät mielipiteensä Orimattilan kyläraitin tuhoamisesta S-liikkeen röyhkeän suunnitelman vuoksi. Puuttumatta jo moneen kertaan esitettyihin vastalauseisiin Erkontien katkaisua kohtaan nähdään, että kaikesta huolimatta on edetty kaavavaiheeseen, jossa päättäjät on ahdistettu ota tai jätä -tilanteeseen.

Ratkaisu on ehdottomasti "jätä". Lehdistä olemme voineet lukea ja nähdä S-mutkan kehityksen. Kaavaehdotus oli, mikäli mahdollista, vielä sekavampi kuin alkuperäinen ylimielinen suunnitelma. Nyt kaupunki jopa joutuu antamaan osuusliikkeelle oman torin keskelle kaupunkia.

Entä parkkipaikka? Tarvitaanko sitä lainkaan, kun S-liike on sen jo sulkenut omaehtoisesti? Eikö autoja riitä, ja imagolle ei ole eduksi, kun huligaanit valtaavat osuusliikkeen parkkipaikan. Kun ei ole autoja, ei ole kadun yli kulkijoita, joiden turvallisuuteen yksinomaan vedoten Erkontie pitäisi katkaista.

Osuuskauppa Hämeenmaa, luovu nyt sekavasta ja kiistan alaisesta mutkan teosta, kun ei vielä mitään peruuttamatonta ole tapahtunut. Tyylikkään Prisman saa tehtyä nykyisillä puitteilla.

Nyt kaupunki jopa joutuu antamaan osuusliikkeelle oman torin keskelle kaupunkia.

Kaupungin päättäjille saatteeksi ratkaisua tehdessänne: Miettikää saatteko ikuisen leiman otsaanne ja piikin sieluunne Orimattilan keskustan tuhoajina vai maineen tiukkoina Orimattilan pelastajina.

Hyviäkin uutisia Erkontien kupeelta on kuulunut. Hienoa, jos kaupungintalon päätyyn suunniteltu muraali toteutuu. Muraali voisi kiertää kulma yli Varsapuistoon päin, jolloin se olisi koko alueen teos, visit Orimattila.

Kirjoittaja on orimattilalainen teollinen muotoilija.

Prisman kaavan valmistelu etenee Orimattilassa

Kaavoituksen pöhköt s-mutkat Orimattilassa