Pääkirjoitus: Magdalena Anderssonin ensilento Ruotsin ensimmäisenä naispääministerinä jäi lyhyeksi

Magdalena Andersson (sd.) joutui pyytämään eroa vain runsaat seitsemän tuntia sen jälkeen, kun hänet oli valittu Ruotsin ensimmäiseksi naispääministeriksi. Lehtikuva

Ruotsia on syystäkin pidetty maailmalla tasa-arvon mallimaana. Ainakin yhdessä asiassa Suomi on kuitenkin ollut tässä suhteessa läntistä naapuriamme edellä, sillä Sanna Marin (sd.) on jo kolmas nainen pääministerinämme. Ruotsi sitä vastoin sai ensimmäisen naispääministerinsä vasta tällä viikolla, kun sosiaalidemokraattien tuore puheenjohtaja Magdalena Andersson hyväksyttiin valtiopäivillä tehtävästä luopuvan Stefan Löfvenin seuraajaksi.

Suomen ensimmäisen naispääministerin Anneli Jäätteenmäen (kesk.) taival oli ohdakkeinen, sillä hän joutui eroamaan vain 69 päivän kuluttua nimityksestään menetettyään hallituskumppaninsa SDP:n luottamuksen. Tätäkin paljon lyhyemmäksi jäi Anderssonin ensilento. Häntä ei ehditty edes nimittää virallisesti pääministeriksi, ennen kuin hän joutui pyytämään eroa vain runsaat seitsemän tuntia valintansa jälkeen.

Anderssonin kompastuskiveksi koitui, että hän sai johdettavakseen vähemmistöhallituksen, jotka ovat jo lähtökohtaisesti haavoittuvaisempia kuin parlamentin enemmistön tukea nauttivat enemmistöhallitukset.

Vähemmistöhallitukset ovat haavoittuvaisempia kuin enemmistöhallitukset.

Löfven onnistui pitämään demareista ja ympäristöpuolueesta koostuneen hallituksensa vallassa kahden oppositiopuolueen, keskustan ja vasemmiston avulla. Andersson ei ehtinyt nauttia tästä ylellisyydestä, sillä keskusta veti keskiviikkona tukensa hallituksen budjettiesitykseltä, koska vasemmisto oli päässyt vaikuttamaan liikaa sen sisältöön.

Tämän seurauksena valtiopäivien enemmistö hyväksyi ensi vuodelle kolmen oppositiopuolueen eikä hallituksen laatiman budjetin. Anderssonille sekään ei olisi ollut ongelma, mutta hallituskumppani ympäristöpuolueelle oli ylivoimaista noudattaa budjettia, johon oikeistopopulistiset ruotsidemokraatitkin olivat merkinneet pukinsorkkansa. Ympäristöpuolue jätti hallituksen, ja se oli Anderssoninkin loppu pääministerinä tältä erää.

Andersson saanee toki nopeasti uuden tilaisuuden, sillä hän on jo ryhtymässä kokoamaan uutta hallitusta kaatuneen tilalle. Ei ole silti täysin varmaa, saako hän taakseen riittävästi ääniä uudessa pääministeriäänestyksessä. Viimeksikään ei olisi tarvittu kuin yksi vastustava ääni lisää, niin tie olisi katkennut siihen.

Varmin konsti olisi, jos Andersson saisi koottua enemmistöhallituksen johdettavakseen. Siihen hän ei kuitenkaan pysty parlamentin nykyisillä voimasuhteilla niin kauan kuin Ruotsin puolueille on mahdoton ajatus muodostaa blokkirajat ylittäviä hallituksia. Suomessa se on ollut jo iät ja ajat arkipäivää, minkä ansiosta täällä ei ole tullut tarvetta vähemmistöhallituksille sitten 1970-luvun.

Magdalena Anderssonia esitetään uudelleen Ruotsin pääministeriksi, äänestys maanantaina

Kokoomus on nyt paalulla, mutta yksi desimaali voi muuttaa kaiken

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut