Mervi Pasasen Esalainen: Valkoinen pinta suorastaan huusi tekstiä

Mervi Pasanen

Valkoinen pinta oli houkutteleva. Ei se ollut ihan tyhjä, siinä oli entuudestaan iso keltainen tarra.

Mutta nuorelle taiteilijalle pienikin valkoinen pinta marraskuisen harmaassa maisemassa oli kutsuva, vastustamaton.

Tabula rasa. Tyhjä tila, joka huusi tekstiä ja kuvaa. Tila, johon voisi purkaa sieluun tiivistyneet tunnot. Johon voisi haparoivin viivoin tavoitella ilmaisua, omaa viestiä. Täällä ollaan maailma, ja tästä lähtee.

Pillu. Pippeli. Ja kyhäelmä, josta saattaa havaita taiteilijan tavoitelleen kirkkoveneen tuttua muotoa.

Nuo kaksi sanaa nuori taiteilija vetäisi mustalla spriitussilla valkoisen postilaatikon neitseelliseen pintaan. Ja jonkin, josta myöhemmin voi kehittyä hänen täginsä. Ehkä ne ovat kirjaimet KM, tai sitten eivät.

Taiteilijalla oli halua ja tarvetta enempäänkin postilaatikkorivin koristeluun angstisella viestinnällä, mutta hänen harmikseen musta spriitussi ei toiminut viereisissä rosterilaatikoissa.

Viesti ei erottunut niistä, joten ilmaisun tuskasta kärsinyt tikkukirjaintaiteilija tyytyi vain kokeilemaan kynän tehoa. Huono, ei erotu, ei siis kannata antaa enempää omasta taiteesta paikkaan, josta kukaan ei näe sitä.

Katutaiteessa olennaista on, että joku näkee. Siksi mahdollisimman arvokas paikka, kuten yleisen rakennuksen julkisivu tai vilkas liikennepaikka on monen katutaiteilijan suosiossa.

Itseilmaisun tulos sipaistaan esiin ja sitten muut samanhenkiset voivat ihailla, että kylläpä laittoi. Tekijä saa mielihyvää. Olen olemassa, näyn.

Mitä siitä, että yhteiskunnalle tulee kalliiksi pestä taide pois. Menee niitä verorahoja. Pelkästään Lahden kokoisessa kaupungissa luvattomien graffiittien ja tägien pesuun kuluu kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.

Mitä siitä, että julkisivuun sipaistu katutaide on tosi rumaa. Pitäähän ihmisen saada julistaa.

Onneksi ilmaisulle on olemassa luvallisiakin purkautumisteitä. Lahdessa on luvalla koristeltu esimerkiksi työmaa-aitoja ja graffitien tekeminen onkin yksi hieno kuvataiteen muoto. Kun se on omalla paikallaan.

Mutta tämä omakotitalokadun pieni taiteilija. Rohkeasti tulkinnut elämää kahdella sanalla. Käsi on saattanut hieman vapista, koska kirjoituksesta puuttui vielä ihmisen sisältä uhkuva itsevarmuus.

Enemmänkin tuli tunne, että nyt kokeillaan rajoja. On saatettu ihan sanoa ääneen ne sanat. On ehkä tullut äidiltä moite, hyi, ei tuommoisia.

Ehkä on ollut paha mieli. Sellainen paha mieli, joka ei lähde puhaltamalla. Se on vaatinut tekoja, julkilausuman. Siitäs saitte, tyhmät postilaatikot. Ja sitten äkkiä karkuun, ettei kukaan näe.

Nuoren katutaiteilijan purkaus sai olla nähtävillä päivän, vähän toista. Sitten tuli setä ja pyyhki sen asetonilla pois. Naapurilaatikon myös.

Jatkossa taidetta voi sitten kokeilla ihan omiin tavaroihin tai kankaalle. Ympäristötaide, jota joskus myös suttaamiseksi tai ilkivallaksi kutsutaan, ei ole kivaa. Siitä voi joutua esimerkiksi korvausvastuuseen ja saada nuhtelut, jos täti saa tietää kuka lurjus oli asialla.

Ahtialantien korjaustöiden ensimmäinen osuus valmistunee marraskuun loppuun mennessä Lahdessa – "Ahtialan betonimuuriksi" tituleerattu meluseinä ei jää paljaan harmaaksi, vaan sitä tulevat koristamaan valokuvat, köynnökset ja puurimat

"Ympäristön hirvitys", "Lahden keskustan pahin häpeätahra", "Masentavan näköinen mesta" – Näin ESS:n lukijat kuvailivat huonoon kuntoon Lahdessa päätyneitä paikkoja

Banksy tunnetaan muun muassa miljoonan punnan teoksesta joka alkoi tuhoutua huutokaupassa – maailman kuuluisimman katutaiteilijan töitä pääsee katsomaan Suomessa pidettävässä näyttelyssä ilmaiseksi

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut