Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Lukijalta | Lajittelu kutisti jätemäärän, mutta mökki ei saa armoa

Olemme perheessämme opetelleet aktiivista kierrätystä ja olemme siinä onnistuneetkin hyvin. Sen seurauksena omakotikiinteistössämme kertyy sekajätettä ja energiajätettä niin vähän, että olemme anoneet ja saaneetkin Päijät-Hämeen jätelautakunnalta astioiden tyhjennysväliksi maksimin eli 26 viikkoa, kiitos siitä.

Tälläkään aikavälillä astiat eivät normaalikäytössä tosin tule täyteen. Mainittakoon, että taloudessamme asuu tällä hetkellä jatkuvasti neljä henkeä, mutta hyvin usein opiskelijanuoremme ovat myös kotona, jolloin meitä voi olla jopa 6–10 henkeä ruokailemassa ym.

Iso kiitos siis Rinki-kierrätyspisteille, joista ainakin yksi on ”lähikauppamme” pihassa. (Oikeita lähikauppoja toki ei enää taida ollakaan.)

Jotta ei jäisi pelkäksi kehumiseksi, annetaan risujakin. Kierrätystä olemme jatkaneet myös mökillämme (sijaitsee noin 25 kilometrin päässä kotoamme), ja sen seurauksena koko mökkikautena (4–6 kuukautta) kertyi mökillämme sekajätettä noin yhteensä noin kaksi litraa ja energiajätettä noin 20 litraa.

Sen vuoksi anoin erillislupaa tuoda nuo jätteet muutoinkin vajaiksi jääviin omakotitalomme jäteastioihin. Olemmehan kuljettaneet joka tapauksessa pakkausmuovit, kartongit, metallit, paristot, SER-jätteet ym. asianmukaisiin kierrätyspisteisiin.

Hain Päijät-Hämeen jätelautakunnalta erillislupaa jätteenkuljetuksen keskeyttämiseksi mökillämme, ja lupaa kuljettaa vähäiset seka- ja energiajätteet kotikiinteistöömme Lahteen. Tässä viranomaisvastaus kaupunkimme jätehuoltopäälliköltä:

Anoin erillislupaa tuoda jätteet kotiin vajaiksi jääviin astioihin.

”Päätin, että kiinteistön XXXXX jätteenkuljetusta ei saa keskeyttää. Päätös on voimassa toistaiseksi.”

Näin siis Päijät-Hämeen jätelautakunnan nimissä toimiva viranomaishaltija kannustaa kierrätyksen jatkamista.

Emme varmaan jatkossa voi enää kuljettaa noita mainitsemiani kierrätyskelpoisiakaan jätteitä tänne Lahteen, koska matkaahan kertyy tuo 25 kilometriä.

Onhan se meillekin helpompaa laittaa ne vain kaikki noihin yhteisiin kimppajäteastioihin, joiden tyhjennyksistä maksamme enemmän mökkikauden aikana kuin omakotitalomme jätteentyhjennyksistä vuodessa.

Kirjoittaja on lahtelainen