Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Lukijalta | Kuka käynnistäisi #No_more_rokotevastaisuutta-kampanjan?

Koronapandemia koetteli jo heti alussa kulttuuria, liikuntaa ja urheilua, tapahtumanjärjestäjiä sekä matkailu- ja ravitsemusalaa. Tämän hetken näkemys on, että koronavirus todennäköisesti jää kiertämään maailmassa pysyvästi ja kaikki rokottamattomat tulevat sen sairastamaan.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 700 000 sellaista rokottamatonta, jotka olisivat halutessaan rokotteen voineet saada. Rokotevastaisia arvioidaan olevan noin viisi prosenttia suomalaisista eli aikuisväestöstä noin 150 000.

Jos sairastuneista päivittäin on rokotevastaisia noin 300, kestää noin 500 päivää eli noin 1,5 vuotta, ennen kuin kaikki ovat sairastaneet koronan ainakin kerran. Jokainen rokottamaton on tällöin toiminut vastuuttomasti kuormittaessaan turhaan Suomen terveydenhoitoa.

Monet puolustelevat rokottamattomuutta sillä, että joskus tulevaisuudessa voi tulla ennakoimattomia komplikaatioita. Koronaviruksesta tiedetään kuitenkin, että siitä hyvin monelle rokottamattomalle seuraa jälkioireita, jotka mahdollisesti eivät parane koskaan. Osa rokotetuistakin saattaa menehtyä taudin uusiutumiseen, mutta heillä on ollut muita altistavia tekijöitä.

Rokotevastaisia arvioidaan olevan noin viisi prosenttia suomalaisista.

Mahdollisimman suuri rokotekattavuus auttaisi erityisesti alussa mainittuja aloja. Olisi voinut kuvitella, että niiden piiristä joku olisi noussut esiin kampanjoimaan rokotusten merkityksestä.

#Metoo-kampanja on ollut perusteltu ja aiheellinen. Mistä löytyy se innovatiivinen henkilö tai taho, joka käynnistää #No_more_rokotevastaisuutta-kampanjan koronarokotusten puolesta?

Kirjoittaja on lahtelainen.