Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Simu Perälän Esalainen Kuukausista julmin testaa toiveikkaankin luonnetta

Marraskuu on kuukausista julmin. Jo iltapäivällä päälle tippuva pussinperäpimeys imee iloisemmankin kulkijan askeleista kepeyden ja silmäkulmista hymyn ankeuttajain lailla.

Suomen väestöstä noin prosentti kärsii talvisin toistuvista kaamosmasennusjaksoista, ja 10–30 prosenttia kaamosrasituksesta eli lievemmästä kaamosoireilusta. Kaamosoireilun arvellaan johtuvan luonnollisen valon puutteesta sekä välittäjäaine serotoniinin erittymisen vähenemisestä aivoissa.

Olisi edes lunta, eikä tätä jatkuvaa pimeää ja mustaa! Lämpenevä ilmasto tosin viivästyttänee lumentuloa tulevaisuudessa entisestään. Kaiken lisäksi kaamosoireiden kerrotaan voimistuvan iän myötä.

Se niistä leppoisista eläkepäivistä joskus 2060-luvulla.

"Lapsille perinnöksi rahavelkaa vai käsistä karannut ilmastonmuutos", kysyttiin Ylen julkaiseman verkkouutisen (9.11.) otsikossa. Jutussa taloustieteilijä Sixten Korkman sanoo, että rahavelan siirtämistä holtittomampaa on siirtää lapsille tuhottu ympäristö.

Ilmastokriisi tekee tuhoja luonnon ja muunlajisten lisäksi myös ihmisille. Pidentyneet pimeät kaudet saattavat Suomessa lisätä kaamosoireilua ja siten alentaa työkykyä sekä työssäjaksamista. Ilmastokriisi vaikuttaa siis työtehoon ja tuottavuuteen, jos ihmiselämää näin kapitalistisesta näkökulmasta haluaa arvottaa.

Vuonna 2006 julkaistiin ekonomisti Nicholas Sternin laatima raportti ilmastonmuutoksen maailmanlaajuisista vaikutuksista. Sternin raportissa todettiin, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on taloudellisesti kannattavaa: Sternin laskelmien mukaan ilmastonmuutoksen torjunta varhaisessa vaiheessa kustantaisi vain prosentin koko maailman bruttokansantuotteesta, kun taas ilmastonmuutoksen aiheuttamat taloudelliset vahingot voivat olla tästä peräti 5–20 prosenttia.

On aika marraskuinen (eli synkkä ja toivoton) ajatus, että ihmiskunta saattaa lopulta kompastua omaan typeryyteensä eli siihen, että jatkamme elämäämme niin kuin ilmastokriisiä ei olisikaan.

Ilmastoaiheiden seuraaminen tuntuu joskus jatkuvalta marraskuulta: pään päällä leijuvalta synkältä pilveltä, jota on hankala karistaa kannoilta, vaikka kuinka yrittäisi parhaansa. Ja aina jossain on keski-ikäinen mies kertomassa, kuinka hän ja vain hän on oikeassa ja kaikki muut aatteellisia mielensäpahoittajia. Vähemmästäkin väsyy.

Toivoisin voivani horrostaa marraskuun ja herätä glögintuoksuiseen loppuvuoteen joulukuun ensimmäisenä. Yhtä lailla toivoisin, että minulla ja minua nuoremmilla olisi mahdollisuus elää enemmän tai vähemmän leppoisia eläkepäiviä, joista vanhempamme pääsevät ja isovanhempamme ovat jo päässeet nauttimaan.

Ei se kai auta kuin toivoa, että ilmastokriisin pahimmilta seurauksilta vältyttäisiin ja tehdä oma osansa, etteivät marraskuut kymmenien vuosien päästä tuntuisi näitä nykyisiäkin ankeammilta.

Mutta jos nyt jotain hyvääkin näin synkeän sanailun loppuun: jo reilu kolmannes marraskuusta on takana.

Puolimatkan krouvi siintää silmissä jo. Me pystymme tähän kyllä.

Lahdessa mäki tulee vastaan aina kuitenkin