Pääkirjoitus Woltin yrityskauppa oli veropäivän kovin uutinen

Keskiviikkona vietettiin taas niin sanottua kansallista kateuspäivää, kun suomalaisten verotiedot viime vuodelta tulivat julkisiksi. Sattumoisin samana päivänä kuultiin myös kotimaisittain järisyttävä yrityskauppauutinen, joka enteilee, että eniten ansainneiden listan kärjestä voi tulevina vuosina löytyä uusia nimiä jo tutuksi tulleiden monimiljonäärien asemesta.

Päivän kovin uutinen oli, että alustatalousyhtiö Wolt on myyty. Uusi omistaja, yhdysvaltalainen Doordash toimii samalla ruoan tilaus- ja toimituspalvelualalla kuin startup-yrityksenä vain muutama vuosi sitten aloittanut suomalaisyhtiö.

Mediatiedot: Tämä tiedetään Woltin nykyisistä omistajista – mukana Suomen ja maailman tunnetuimmat sijoittajat

Yhdysvaltalainen ruoan tilauspalvelu ostaa Woltin noin seitsemällä miljardilla eurolla, tänään julkistetaan viime vuoden verotiedot

Doordash maksaa noin seitsemän miljardin euron arvoisen kaupan omilla osakkeillaan. Kyse on maamme suurimmasta yritysmyynnistä ja toiseksi rahakkaimmasta yrityskaupasta kautta aikojen. Sen lyö laudalta vain 15,6 miljardin ostos, jolla Nokia hankki itselleen ranskalaisen Alcatel-Lucentin 2015.

Seitsemän miljardia euroa on kunnioitettava kauppahinta yrityksestä, joka lyhyen historiansa aikana on tehnyt jatkuvasti valtavia tappioita pysyen pystyssä vain pääomasijoittajien pitkämielisyyden ansiosta. Woltin liikevaihto on kuitenkin ollut kovassa nousussa yhtiön levitettyä toimintansa jo yli 20 maahan. Ja juuri mahdollisuus kiihdyttää kansainvälistä kasvua Woltin hyväksi havaittujen käytäntöjen avulla herätti Doordashissa kiinnostuksen ketterästi operoivaa suomalaisyritystä kohtaan.

Ostajan vankasta luottamuksesta ostostaan kohtaan kertoo, että Wolt jatkaa kaupan jälkeen toimintaansa kuten tähän asti, mutta paljon leveämmillä harteilla. Woltin Helsingin-pääkonttorista tulee koko Doordashin kansainvälisen liiketoiminnan keskus. Sitä alkaa johtaa Woltin perustaja ja toimitusjohtaja Miki Kuusi, joka nousee samalla emoyhtiön johtoryhmään.

Kilpailu alustatalouden piirissä on säälimätöntä.

Yrityskauppa tekee Kuusestakin äveriään miehen, mutta hän ei ole ainoa suomalainen, joka siitä hyötyy. Woltin pysyminen täällä tarkoittaa, että kauppa poikii maahamme noin 600 miljoonan euron verotulot. Se on niin suuri summa velkaisen valtion taloudessa, että moni ministerikin kiirehti riemuitsemaan uutisesta ylistävin sanoin, joista kateus oli kaukana.

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju muistutti, että ulkomaisen omistuksen myötä yrityksen tuottavuus monesti vahvistuu ja menestys paranee. Alustatalous on tulevaisuuden kasvuala jos mikä, mutta kilpailu on sen piirissä säälimätöntä. Jos Wolt onnistuu uuden omistajansa turvin kampeamaan itsensä voittajien puolelle, koko Suomi hyötyy siitä ainakin niin kauan kuin yhtiö maksaa tänne veronsa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut