Lukijalta | Afrikan tähti -pelin ongelma on, että maanosan yhä jatkuva ryöstäminen kuvataan hauskana valkoisten seikkailuna

Päätoimittaja Markus Pirttijoen Esalainen-kirjoitus Afrikan tähti -pelistä (ESS 24.10.2021) saa lukijan kalpenemaan maakuntalehden yhteiskunnallisen analyysiin puutteen vuoksi.

Media nostatti pari viikkoa sitten kohun aivan aiheellisesta Afrikan tähti -pelin rasistisuuteen ja kolonialistisen maailmankuvan välittämiseen puuttuneesta kommentista, jotta valkoiset toimittajat pääsevät taas sanomaan, että liian pitkälle meni.

Valkoisen miehen varmuudella ja etuoikeudella Pirttijoki julistaa, ettei umpirasistisessa, jälkikolonialistisessa ajassa syntynyt rasistista kuvastoa sisältävä, Afrikan ryöstämiseen perustuva peli ole lainkaan rasistinen – ikään kuin kyse olisi meidän valkoisten kokemuksesta pelin äärellä.

Miten peli, joka kuvaa alkuperäisväestön pikimustina, siluettimaisina ”villeinä” ja Afrikan mantereen valkoisen miehen seikkailuna, voisi olla ongelmaton ja ei-rasistinen? Rasistisuuden selvittämiseksi tarvitsee vain vilkaista pelilautaa ja katsoa, kuinka ihmiset on siinä kuvattu.

Meidän on vaikea ymmärtää, että rasismi ei edellytä tietoista ponnistelua, vaan toteutamme sitä toisinaan myös ”hyvissä aikeissa”.

Tapa kuvittaa ihmisryhmiä onkin ilmeisesti ahkeran Afrikan tähden pelaamisen ja muun kolonialistisen ja rasistisen kuvituksen ylläpitämisen myötä luonut vuoteen 2021 ulottuvan harhan siitä, että näin Afrikan mantereen moninaista väestöä onkin kuvattava.

Seikka, että peli on syntynyt ajassa, jossa rasismi läpäisi jopa opetussuunnitelmat, ei tee siitä ei-rasistista. Se kun on rasistisen aikansa tuote.

Ei taida löytyä suomalaista, joka ei olisi pelannut peliä. Ehkä siksi näyttääkin siltä, ettei suomalainen empatia ja historian ymmärrys riitä käymään järkevää keskustelua aiheesta.

Kun sisäistettyä maailmankuvaamme järkytetään sillä, että rodullistettu vaihto-oppilas nostaa nostalgian varjolla ylläpidetyn rasismin esiin, käperrymme siilipuolustukseen ja toistamme kansakuntana, että ”Afrikan tähdessä ei ole mitään rasistista”, kuin vastalääkkeenä tiedon ja ymmärryksen lisääntymiselle.

Se, että emme tiedosta pelin rasistisuutta, ei tee siitä ongelmatonta. Emme me arjessa tiedosta paljon muutakaan rasismia, mistä kertoo se, että Suomi on vertailuissa Euroopan rasistisin maa.

Jostain se rasismi saa oikeutuksen arjessamme vuosikymmenestä toiseen. Meidän on tavattoman vaikeaa ymmärtää, ettei rasismi edellytä tietoista ponnistelua, vaan toteutamme sitä toisinaan myös ”hyvissä aikeissa”.

Kriisiviestinnän asiantuntija Katleena Kortesuo Afrikan tähti -kohusta: Tykillä ammuttiin kärpästä, jota ei koskaan ollutkaan

Kukaan ei ole pystyttämässä pelirovioita tai kieltämässä historiaa, mutta voisi olla ihan paikallaan kunkin pohtia ja pystyä käymään keskustelua siitä, kuuluuko Afrikan tähti ja muut aikansa tuotteet historiankirjoihin vai joululahjahankintoihin vuonna 2021.

Siinä missä vuonna 1951 pelin äärelle kokoontui joukko valkoisia lapsia, joilla ei ollut työkaluja suhtautua sen välittämään maailmankuvaan kriittisesti, sen äärelle kokoontuu nyt joukko, jonka vanhempien pitäisi jo tietää paremmin ja johon kuuluu heitä, joita pelin kuvasto todella toiseuttaa.

Ehkä sitten jatkossa ei olisi päätoimittajien kohuja asioiden vierestä, vaan voisimme kuulla tärkeän viestin, jopa vähemmistöltä.

Rasistinen ja kolonialistinen kuvasto kasvattaa meidät suhtautumaan POC-ihmisiin [people of colour] toisina, ohittamaan Afrikan todellisen historian ja kulttuurin ja pitämään Afrikan mantereen, yhä jatkuvaa, ryöstöä hauskana valkoisten seikkailuna, ei vääryytenä. Ja se on pelin ongelma.

Ehkä sinne pukinkonttiinkin voi etsiä jotain inklusiivisempaa ja tähän aikaan sopivampaa, ehkä jotain, joka opettaa empatiaa ja lähimmäisen kuuntelemista. Ehkä sitten jatkossa ei olisi päätoimittajien kohuja asioiden vierestä, vaan voisimme kuulla tärkeän viestin, jopa vähemmistöltä.

Kirjoittaja on lahtelainen kuvataiteilija ja kaupunginvaltuutettu (vas.).

Afrikan tähden keksijälle purjehdus- ja hiihtoreititkin avautuivat pelilautana

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut