Lukijalta: Nastolan koulujen keskittäminen on vastoin Lahden kaupungin strategiaa

Riina Puusaari, Jouni Kaikkonen

Olemme erittäin huolissamme Nastolan alueen tulevasta kehityksestä, mikäli sivistyslautakunnan 19.10.2021 päättämät palveluverkkosuunnitelman mukaiset toimenpiteet toteutetaan.

Lahden kaupunki on korostanut viestinnässään, että suunnitelma on ohjeellinen ja että yksittäisiä kohteita koskevat päätökset tehdään erikseen. Suunnitelmaa käytetään kuitenkin tulevien vuosien investointiohjelman ja talousarvion laatimisen pohjana ja oletettavasti sitä tullaan käyttämään lähivuosina toimipisteiden lakkauttamisen perusteluna.

"Aika julmasti rastit osuvat Nastolan kohdalle" – kouluverkkoon suunnitellut muutokset puhuttivat Lahden valtuustoseminaarissa

Palveluiden keskittämistä on perusteltu erityisesti väestöennusteilla. Niihin liittyy kuitenkin vanhoilla asuinalueilla haasteita, koska sukupolvenvaihdosta on vaikea arvioida.

Mikäli nyt päätetään lakkauttaa jokin koulu, on sillä saman tien negatiivisia vaikutuksia koulun läheisten asuinalueiden arvostukseen ja houkuttelevuuteen. On siis suuri riski, että kaupunki alkaa itse toteuttaa omia ennusteitaan. Tämä kehityskulku on jo nähty Uudenkylän kohdalla.

Väestöennusteiden lisäksi suunnitelmaa ohjaa vahva talousnäkökulma, sillä useamman rakennuksen ylläpito, tukipalvelut ja henkilöstö vievät enemmän varoja kuin yksi suuri yksikkö. Toisaalta, jokainen uusi monitoimitalo kasvattaa kaupungin velkataakkaa ja edelleen sivistyspalveluiden vuokrakuluja.

Suunnitelmatekstissä on oivallettu, että korjausrakentamisvaihtoehtoa tulisi pitää ensisijaisena vaihtoehtona palveluverkon tilasuunnittelussa. Suunnitelman toimenpiteet edustavat silti päinvastaista ajattelua.

Mitä tapahtuu näille koulurakennuksille, kun toiminta niissä lakkaa? Entä liikuntavuoroille?

Kirkonkylän ja Villähteen koulut ovat kumpikin osa maakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä. Kirkonkylän koulu lakkautetaan ja Villähteen koululle jää ainoastaan esi- ja alkuopetus ja nekin vain uusimpaan rakennusosaan, vaikka vanhin osa koulusta on asemakaavalla suojeltu.

Kivijärven koulun oppilaat siirretään väliaikaisiin tiloihin, vaikka siirtoa voitaisiin odottaa, kunnes pysyvät uudet tilat saadaan Ahtialan suunnalta.

Mitä tapahtuu näille koulurakennuksille, kun toiminta niissä lakkaa? Jätetäänkö ne tyhjilleen rapistumaan? Mitä tapahtuu liikuntavuoroille? Miten kaupunki näillä toimenpiteillä edistää strategian mukaisesti yhteisöllisyyttä, vetovoimaa, hyvinvointia, palveluiden saavutettavuutta saati lapsiystävällisyyttä?

Pidämme Nastolan koulujen keskittämistä ristiriitaisena niin kaupungin strategian kuin yleiskaavan Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelman kanssa.

Kivijärven koulua uhkaava lakkautus sai tuohtuneilta lahtelaisilta täyslaidallisen – "Miten tässä toteutuu Lahden kaupungin lapsiystävällisyys"

Yksi suunnitelman erikoisista yksityiskohdista on Kukkasen koulu, jolle halutaan uudisrakennus, vaikka meillä on vasta uudistettu sille toimivat tilat Rakokiven Nastopoliin. Tässä olisi oiva mahdollisuus säästää investointikuluissa ja todeta, että yläkoulu voi pysyvästi jäädä Nastopoliin.

Miten päätökset edistävät yhteisöllisyyttä, vetovoimaa, hyvinvointia, saavutettavuutta saati lapsiystävällisyyttä?

Erstan, Villähteen, Kirkonkylän ja Rakokiven alakoulut ovat kuin helmiä nauhassa sijaiten tasaisesti noin 3 kilometrin välein Nastolan taajamassa. Pidetään näistä helmistä kiinni.

Kirjoittajista Puusaari on Lahden Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Kaikkonen Lahden kaupunginhallituksen jäsen (vihr.).

Koulut tulee nähdä vetovoimatekijänä

Surettaa, ettei päätettäviin asioihin paneuduta etukäteen, vaan tehdään politiikkaa päätösten jälkeen

Lahden ympäristöpääkaupunkivuosi levittäytyy myös lähikuntiin: Padasjoella Kullasvuoren koululaiset tutustuvat maaperään ja hyönteisiin iskemällä kädet kirjaimellisesti multaan

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut