Markus Pirttijoen Esalainen: Afrikan tähti on suvaitsevainen verrattuna korttipakkaan, joka on täynnä rasismia, sukupuolisyrjintää ja seksismiä

Markus Pirttijoki

Markus Pirttijoki

Puolisentoista vuotta sitten kohuttiin eskimosta, jota kanadalaiset ja grönlantilaiset alkuperäiskansat pitivät loukkaavana terminä. Episodiin reagoitiin kaukana Suomessakin, ja Eskimo-jäätelön nimi muutettiin Puikoksi. Ymmärrän alkuperäiskansoja täysin, mutta reaktiot tuntuvat välillä vähän ylimitoitetuilta.

Nyt kohun keskiössä on suomalainen lautapeliklassikko Afrikan tähti. Tummaihoinen saksalainen vaihto-opiskelija kirjoitti sosiaaliseen mediaan, että peli on rasistinen ja antaa stereotyyppisen kuvan Afrikasta ja siirtomaavallan ajasta.

Afrikan tähti ei mielestäni ole rasistinen eikä se ihannoi kolonialismia. Kari Mannerla on piirtänyt pelilautaan erilaisia etnisiä väestöryhmiä.

Eteläisemmässä Afrikassa esiintyy tummaihoisia alkuperäiskansojen edustajia soittamassa, tanssimassa ja metsästämässä. Pohjoisempana Marokon liepeillä istumassa on pari arabia. Saudi-Arabian kohdalla seisoo kamelin vieressä kaksi egyptiläisen näköistä hahmoa.

Pelin tapahtumat muistuttavat ikävästä historiasta. Jos Slave Coast (orjarannikko) -nimisessä paikassa saa tyhjän pelimerkin, sinne jää vangiksi kolmen heittokierroksen ajaksi. Pelin pahiksia ovat rosvot, jotka vievät pelaajan rahat. Rosvot ovat valkoihoisia. Ei kovin rasistista. Vaikka pelin tarkoituksena on löytää maailman suurin timantti Afrikan tähti ja rahoittaa pelaamista muilla esiin kaivetuilla jalokivillä, ei se erityisemmin ihannoi kolonialismia. Mennyt on mennyttä ja historiaa, joka on syytä tuntea ja muistaa.

Korttipakassa yhdistyy rasismi, sukupuolisyrjintä ja seksismi.

Mutta maailma on nykyään tällainen. Mielensä pahoittamisesta on tullut yleisesti hyväksytty osa uutta toimintokoodistoa. Koodiin kuuluu, että ensin on kohu ja sitten siihen reagoidaan. Uusi käyttäytymismalli on yltänyt myös johtaviin poliitikoihin. Kun jostakin asiasta nousee kohu, jo sovittuja asioita vedetään takaisin. Tämä nähtiin muun muassa veikkaustuottojen kompensoinnissa.

Puolitoista vuotta sitten kohistiin elintarvikkeista, nyt peleistä. Afrikan tähti on vasta jäävuorenhuippu.

Yksi rasistisimmista lautapeleistä on shakki, minkä Arman Alizad oivallisesti toi Twitter-kanavallaan tiettäväksi. Siinähän taistelevat valkoiset vastaan mustat, ja valkoiset saavat aina aloittaa.

Entäs sitten Monopoli, jossa ihannoidaan kapitalismia köyhät kyykkyyn -periaatteella? Ja yleensä lautapeleissä nuorin saa aina aloittaa. Millaista ikäsyrjintää!

Elovena-tyttö voi pahoittaa mielensä jogurtista

Korttipakka oli Tapio Rautavaaralle Raamattu, almanakka ja rukouskirja, mutta mielensä pahoittajalle se on ehtymätön lähde uusia somekohuja. Korttipakassa yhdistyy rasismi, sukupuolisyrjintä ja seksismi.

Huutopussissa mustat maat pata ja risti ovat vähempiarvoisia kuin punaiset ruutu ja hertta. Musta Maija -pelissä häviäjä on se, jonka käteen jää musta patarouva.

Kasinossa punainen ruutukymppi on suurin kortti ja musta patakakkonen vasta toiseksi suurin. Miksi kuningas on arvokkaampi kuin kuningatar? Miksi kuninkaalla on kädessään miekka ja kuningattarella kukkanen?

Nyt on korkea aika pahoittaa mielensä korttipakasta ja polkaista pystyyn kunnon kohu!

Daniel Craig loi erilaisen Bondin, johon kiintyi ajan kanssa – vaan kenestä seuraava 007?

Rasismikohu räjäytti Afrikan tähti -pelin myynnin: ostajille voidaan tarjota jopa ei-oota – "Pelille on Suomen tuki”

IL: Afrikan tähti -teemaisesta opiskelijatapahtumasta leimahti rasismikohu – vaihto-opiskelija: "Se on niin kammottava peli"

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut