Lahti haluaa brändäytyä ympäristökaupungiksi ja on siinä onnistunutkin. Valitettavasti kaupungin virkamiehet ja asukkaat vaikuttavat elävän ympäristöasioissa eri todellisuuksissa. Ylevien ympäristöhankkeiden rinnalle toivonkin viritettäväksi asukkaiden ja kaupungin välistä ympäristövuoropuhelua.
Loistava esimerkki näkökulmaeroista on Lahden kaupungin liikuntapaikkamestarin näkemys Kankolan liikunta-alueen rakennuksista (ESS 26.9.2021). Kuvien perusteella järkyttävät rötisköt ovat liikuntapaikkamestarin mielestä toimivia, eikä niissä ole uusittavaa!
Hädin tuskin Kankolan liikunta-aluetta siistimpi ainakin vielä vuosi sitten oli Lahden matkailuvetonaulan suurmäen näkötornin lipunmyyntikioski ympäristöineen: kioski kuin suoraan 1980-luvun Neuvostoliitosta, yleisvaikutelman viimeistelijöinä alueen horsmakasvustot ja muut pöheiköt. Alastulorinteen ala- ja yläpään tuolihissiasemista en viitsi sanoa mitään.
Kissanhännänveto keskustan penkeistä on toinen konkreettinen asia, jossa virkamiesten ja asukkaiden todellisuudet eivät tunnu olevan samasta universumistakaan. Turha kai sanoa, mitä mieltä useimmat lahtelaiset ovat siitä, että päihdeongelmaisten aiheuttamia häiriöitä torjutaan vähentämällä penkkejä.
Asun lähellä Lahden keskustaa pienen kaupunkimetsän rajanaapurina. Jo 5–10 vuotta sitten ilmoitimme kaupungille lähimetsämme laajasta jättipalsamiesiintymästä, minkä jälkeen keskustelu haitallisten vieraslajien torjunnasta on vain vilkastunut – mutta jättipalsamiesiintymälle kaupunki ei ole tehnyt mitään.
Asukas, joka haluaa estää palsamin leviämisen pihalleen, on yrittänyt pitää esiintymää kurissa ilman täyttä varmuutta torjuntatoimien luvallisuudesta. Metsämme nimittäin luokiteltiin jokunen vuosi sitten lumu-metsäksi, jossa suojellaan luonnon monimuotoisuutta eikä tehdä aktiivista metsänhoitotyötä.
Näemmä suojellaan myös jättipalsamia. Vastikään metsäämme tutustunut kaupungin luonnonsuojeluvalvoja tosin piti esiintymää niin laajana, että merkitsi sen karttaan ja päätti ilmoittaa eteenpäin.
Ylevien ympäristöhankkeiden rinnalle toivon asukkaiden ja kaupungin välistä ympäristövuoropuhelua.
Lumu-metsässämme on myös laittomia kaatopaikkoja. Yhdestä rojuesiintymästä soitin elokuussa kaupungin ympäristölupapäällikölle. Valokuviakin lähetin ja tarjouduin lähtemään oppaaksi rojupesään tutustumaan tulevalle kaupungin edustajalle, sillä rojupesä ei näy metsää kiertävälle polulle.
Tähän päivään mennessä minua ei ole pyydetty oppaaksi, ja rojutkin näkyvät olevan entisillä sijoillaan.
Asukkaiden enemmistö luultavasti iloitsi lähimetsämme pääsystä lumu-metsäksi, onhan metsä monelle rakas ja tärkeä lähivirkistysalue. Periaate, että yksittäiset myrskyn kaatamat puut jätetään metsään maatumaan, on mitä kannatettavin.
Kuitenkin kun kirjanpainaja tuhoaa useita kymmeniä vuosia vanhaa kuusikkoa ja pystyyn kuolleet jättiläiskuuset kaatuvat tai niitä kaadetaan valtaviksi röykkiöiksi, metsään syntyy alueita, joilla juuri ja juuri pystyy kulkemaan polkua pitkin, mutta polulta sivuun ei ole poikkeamista.
Kysyin kaupungin luonnonsuojeluvalvojalta, eikö osan massiivisten röykkiöiden rungoista voisi metsässä kulkemisen helpottamiseksi korjata pois. Ei voi, olisi liian kallista. Ympäristökaupunki Lahden vaakakupissa raha siis on painavampi arvo kuin metsän virkistysarvo.
Luonnonsuojeluvalvoja lohdutti, että sinnehän ne rungot lahoavat. Aivan, mutta kuluu todennäköisesti enemmän kuin yksi ihmisikä, ennen kuin röykkiöiden päällimmäisetkin rungot ovat lahonneet niin pitkälle, että metsässä voi astua myös polulta sivuun.
Tässä esimerkkejä siitä ympäristötodellisuudesta, jossa me kaupunkilaiset elämme. Älypyöräteiden ja muiden uusimpaan teknologiaan perustuvien hankkeiden rinnalle haluankin peräänkuuluttaa lähiympäristöön vaikuttavia ruohonjuuritason hankkeita ja haastaa Lahden kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöt ympäristöaiheiseen vuoropuheluun asioita myös meidän asukkaiden näkökulmasta tarkastellen.
Kirjoittaja on ympäristömyötäinen lahtelainen.