Pääkirjoitus Lahden sähköisen liikenteen klusteri vahvistuu lupaavasti

Lahden seudulla elettiin vuosi sitten synkissä tunnelmissa, kun ruotsalainen Scania ilmoitti lopettavansa tuotantonsa bussitehtaallaan Jokimaalla. Parinsadan työpaikan katoaminen kertarysäyksellä oli niin raskas takaisku, että se sai peräti kolmen ministerin kiirehtimään mustilla autoillaan yhteiselle pikavisiitille kovia kokeneeseen kaupunkiin.

Vastaavankaltaiset vierailut tapaavat pölyn laskeuduttua jättää jälkeensä lähinnä sympatiaa. Tässä tapauksessa aineksia oli heti kättelyssä selvästi enempään, sillä isännät saattoivat tarjota vierailleen poikkeuksellisen konkreettisia ehdotuksia.

Ministeritkin sai hykertelemään ensi kertaa julki lausuttu joskin jo varsin pitkälle hauduteltu ajatus Lahteen muodostettavasta sähköisen liikenteen klusterista siihen liittyvine uusine koulutuspanostuksineen. Molemminpuolinen innostus viritti toivon, että Jokimaalla kärsitty karvas tappio onnistuttaisiin kääntämään vielä voitoksi seutukunnan elinvoiman näkökulmasta.

Vuosi on kulunut, ja nyt uskaltaa jo todeta, että toiveet näyttävät käyvän toteen. Lahteen on todellakin kasvamassa maamme johtava sähköinen keskittymä. Siihen kuuluvista yli 30 yrityksestä on vastikään antanut vakuuttavia näyttöjä osaamisestaan esimerkiksi sähköautojen latauslaitteita valmistava Kempower, joka kesällä asettui, kuinka ollakaan, juuri Scanialta vapautuneisiin teollisuustiloihin Jokimaalle.

Professuurissa on kyse rahoittajien omastakin edusta.

Tuorein tulevaisuuden uskoa vahvistava uutinen kuultiin alkuviikosta, kun LUT-yliopisto vahvisti perustavansa tuoreeseen kotikaupunkiinsa sähköisen liikenteen professuurin. Sen ympärille muodostettavan tutkimus- ja koulutusryhmän avulla LUT pyrkii varmistamaan, että Suomessa riittää osaamista murroksessa olevalla alalla, jonka suurimmat kasvun ajat ovat vielä edessä.

Lahteen perustettava Suomen ensimmäinen sähköisen liikenteen professuuri käyntiin miljoonalla eurolla – rahoittajina paljon paikallisia toimijoita

Uutta professuuria ei olisi saatu synnytettyä, ellei joukko yrityksiä ja säätiöitä olisi lupautunut sen alkuvaiheen rahoittajiksi yhdessä Lahden kaupungin kanssa. Kyse on rahoittajien omastakin edusta, sillä panostuksilla varmistetaan, että täkäläiset yritykset pääsevät hyödyntämään tuoreinta tutkimustietoa omassa toiminnassaan. Se auttaa yrityksiä menestymään ja luomaan uutta liiketoimintaa sekä työpaikkoja.

Alueemme elinvoimaa vahvistaa onnistuessaan myös LUT:n tavoite houkutella uusilla ohjelmillaan Lahteen lisää ulkomaisiakin opiskelijoita. Heistä yritykset voivat aikanaan ammentaa osaavia työntekijöitä kasvaviin tarpeisiinsa. Tämäkin on hyvä peruste niin Lahden kaupungille kuin yrityksille auttaa yliopistoa vahvistamaan tarjontaansa alalla, jota odottaa loistava tulevaisuus.

Lahden akkukimppa ottaa ensi askeleitaan

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut