Pääkirjoitus: Liian matala rokotekattavuus jättää koronalle yhä liikaa tilaa temmeltää

Päijät-Sote pyrkii lisäämään rokotuspisteitä kohteisiin, joissa liikkuu paljon ihmisiä. Katja Luoma

Päijät-Sote ryhtyi tällä viikolla avaamaan uusia uria nostaakseen huolestuttavan matalalla tasolla laahaavaa koronarokotekattavuutta alueellaan. Kampanjan lähtölaukaus kuultiin tiistaina Lahden Fellmanniassa, minne Päijät-Sote oli kutsunut paikallisia yrityksiä ja muidenkin alojen toimijoita ideoimaan uusia konsteja yhteisen ongelman selättämiseksi.

Tulosta alkoi syntyä kiitettävän pikaisesti. Päijät-Sote pyrkii nyt avaamaan uusia rokotuspisteitä sinne, missä liikkuu paljon ihmisiä, ja ainakin Osuuskauppa Hämeenmaa sekä huonekaluvalmistaja Isku lupautuivat oitis avaamaan niille ovensa. Näin päästiin lupaavaan alkuun kampanjassa, jolla tavoitellaan 15 000:ta uutta rokotettavaa lokakuun aikana.

Tavoite on kunnianhimoinen, mutta niin sen pitääkin olla. Koronatartuntojen määrä on jälleen kääntynyt huolestuttavaan kasvuun myös Päijät-Hämeessä. Taudin ilmaantuvuusluku on noussut korkeammaksi kuin kertaakaan pandemian aikana. Samaa vauhtia ovat myös sairaalapaikat alkaneet täyttyä. Kuormitus on kasvanut niin paljon, että Päijät-Hämeessäkin on alettu karsia muuta hoitoa ja leikkausaikoja on siirretty.

Voi vain kuvitella, kuinka vaikea tilanne olisi, ellei enemmistö asukkaista olisi jo saanut kahta rokotepiikkiä. Tupla-annoksen kun tiedetään suojaavan tehokkaasti varsinkin koronan vakavalta muodolta. Toisaalta rokotusta on yhä vailla 35 000 päijäthämäläistä eli yhtä monta kuin Hollolassa ja entisessä Nastolassa on yhteensä asukkaita. Määrä on niin suuri, että se jättää virukselle yllin kyllin tilaa temmeltää. Ja sen virus myös käyttää hyödykseen.

Kyse ei ole vain rokottamattomien omasta asiasta.

Koronaepidemiaa luonnehditaan nyt rokottamattomien epidemiaksi. Suurimmassa vaarassa ovat tietenkin rokottamattomat itse, mutta kyse ei ole vain heidän omasta asiastaan. Mitä useampi sairastuu koronaan, sitä useampi päätyy sairaalaan ja teholle. Heidän hoitonsa, kuten myös testauksiin ja jäljityksiin kulutettava työ ja aika, ovat kaikki pois muusta hoidosta. Ja mitä suuremmaksi niin sanottu hoitovelka tämän seurauksena kasvaa, sitä kalliimmaksi se tulee koko yhteiskunnalle.

THL:n Mika Salmisen mukaan nykyisestä tilanteesta ei ole muuta ulostuloa kuin saada ihmiset ymmärtämään, että rokote kannattaa ottaa (HS 6.10.). Päijät-Soten kampanja toivottavasti herättää rokottamistaan vielä epäröivät päijäthämäläiset ymmärtämään vastuunsa itseään ja kanssaihmisiään kohtaan. Rajoitusten helpottaminen, joka tosin olisi voinut ajoittua Päijät-Hämeen kannalta paremminkin, ei poista sitä tosiasiaa, että epidemia jyllää yhä keskuudessamme vakavin seurauksin.

"Ylivoimaisesti korkeimmat luvut" – koronavirus leviää nyt Päijät-Hämeen rokottamattomassa väestössä hallitsemattomasti

Kommentoi