Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

Pääkirjoitus Poliisin rahoista nähtiin hämmentävä budjettinäytelmä

Poliisi hätkähdytti maanantaina kansalaisia ilmoittamalla aloittavansa yt-neuvottelut, jotka voivat vähentää poliisien määrää jopa 250 henkilötyövuodella. Syntipukiksi poliisi osoitti valtion ensi vuoden budjettiesityksen. Se lupaa poliisille 30 miljoonaa euroa vähemmän rahaa kuin tänä vuonna on käytettävissä.

Ilmoitus oli taitavasti ajoitettu, sillä eduskunnan kalenteriin oli merkitty tiistaille budjetin lähetekeskustelu. Siinä kävi kuten oli odotettavissa. Oppositio vaati hallitusta välikysymyksen uhalla järjestämään poliisille riittävät rahat. Eikä hallituksen auttanut kuin luvata hakea ne vaikka kiven alta, jotta poliisien määrä ei vähene. Onhan hallitus itsekin sitoutunut kasvattamaan eikä leikkaamaan poliisien päälukua.

Hämeen poliisissa säästöuhan alla on 20 määräaikaisuutta – "Pahimmassa tapauksessa joudumme irtisanomaan vakituista henkilökuntaa"

Valtakunnassa on siis kaikki taas hyvin, ja poliisikin voi nukkua yönsä rauhassa? Ei ehkä sittenkään, sillä nyt esitetty näytelmä jätti jälkeensä kosolti vastausta kaipaavia kysymyksiä.

On hämmentävää, että kansanedustajat ylipäätään joutuivat vielä messuamaan sitä, riittääkö budjettiesitys pitämään edes nykyiset poliisit leivissä. Poliisi toi huolensa julki jo keväällä, ja hallituspuolueet lupasivat täyttää toiveet viimeistään syksyn budjettiriihessä. Siellä poliisille osoitettiinkin lisää rahaa, mutta ei näköjään tarpeeksi. Niinpä hallitus joutuu palaamaan taas asiaan, jotta sitä ei päästäisi enää syyttämään sanojensa syömisestä.

Poliisin on helppo kerätä myötätuntoa osakseen.

Poliisi on edelleen luotettavimpia instituutioitamme, joten sen on helppo kerätä myötätuntoa kansalaisilta ja heitä myötäileviltä päättäjiltä. Hallituksessa poliisin toiminta on kuitenkin herättänyt tiettävästi myös ihmetystä.

Poliisi onnistui antamaan käsityksen, että sen määrärahoja oltaisiin taas leikkaamassa, vaikka tosiasiassa ne on ollut tarkoitus pitää tämänvuotisen budjetin tasolla. Toki rahaa olisi vähemmän käytettävissä, koska tänä vuonna poliisi tulee käyttäneeksi loputkin takavuosilta kertyneet säästönsä. Ensi vuodeksi oli silti alun perinkin luvassa melkein sata miljoonaa euroa enemmän kuin esimerkiksi vuonna 2018, mistä lähtien valtiovalta alkoi taas kasvattaa poliisin resursseja juuri henkilöstömäärän vahvistamiseksi.

Säästöuhan alla oleva poliisi on jo äärirajoilla ja työmäärä kasvaa – Hämeen poliisin tutkija: "Asuntomurto ja raiskaus odottavat, jos ei ole epäiltyä, kun tutkitaan väkivaltarikosta, jossa on vangittu"

Ensi vuoden budjettiesityksen turvin poliisi arvioi työllistävänsä vain yhtä monta poliisia kuin neljä vuotta sitten. Tästä seuraa kysymys, kuinka hyvin viime vuosina lisätyt määrärahat ovat osuneet kohdalleen. Yhden vastauksen on jo antanut komisario evp. Heikki Mansikka-aho. Hän päättelee tuoreessa väitöskirjassaan lisärahojen ohjautuneen enemmän hallintoon kuin kentälle. Jos näin on käynyt, se tuskin on ollut päättäjien tarkoitus.