Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Lukijalta | Valtakirjoja tehtailleet isännöitsijät ovat mielestämme selkeästi ylittäneet toimivaltansa

Uuden Lahden 22.9.2021 ilmestyneessä numerossa oli Eero Ravantin ja muiden yleisönosastokirjoitus Kiinteistöliitto Päijät-Hämeen (”Kiinteistöyhdistys”) 14.9. pidetystä vuosikokouksesta. Kirjoittajat ilmoittavat olevansa taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajia. Myös me tämän kirjoituksen allekirjoittajat olemme taloyhtiöiden hallituksen puheenjohtajia ja haluamme tuoda esiin seikkoja, jotka Ravantti ja kumppanit ovat unohtaneet mainita.

Kirjoituksensa alussa kirjoittajat kertovat, että heidän sanomansa on mennyt perille ja heidän linjansa kannatus on ”kasvanut voimakkaasti vuodentakaisesta, joka näkyi suoritetuissa äänestyksissä”. Mainitsematta jää, että hallitukseen nyt valitusta kymmenestä jäsenestä vain yksi oli Ravantin ja kumppaneiden ehdottama. Muut jäsenet valittiin vaalitoimikunnan ehdotuksen mukaisesti.

Mitään isännöitsijöiden ylivaltaa ei kokouksessa ollut havaittavissa. Valtaosa kokousedustajista oli hallituksen puheenjohtajia samoin kuin kiinteistöyhdistyksen hallitukseen valitut.

Kokouksessa käsiteltyyn sääntömuutokseen liittyen kirjoittajat toteavat, miten heidän ehdotuksensa mukaisesti isännöitsijän nimenkirjoitusoikeuteen perustuva edustusoikeus yhdistyksen kokouksissa poistuisi. Nyt näyttää, että kirjoituksen laatijat ovat toimineet toisin kuin opettavat.

Kuten Etelä-Suomen Sanomat uutisoi 25.9.2021 oli kokouksessa lähes 50 valtakirjaa, jotka olivat erään lahtelaisen isännöintitoimiston isännöitsijöiden asiakasyhtiöidensä puolesta allekirjoittamia. Toimiston kaikki isännöitsijät oli ilmeisesti valjastettu kirjoittamaan valtakirjoja.

Usealle hallituksen puheenjohtajalle tuli yllätyksensä, että hänen taloyhtiötään edusti hallituksen jäsenille täysin tuntematon henkilö. Saattaisiko tämä selittää sen, että Ravantin ja kumppaneiden kannatus kokouksessa ”kasvoi voimakkaasti”?

Sen lisäksi, että kuvatun kaltaista ”valtakirjatehtailua” on pidettävä hyvän tavan vastaisena, ovat valtakirjoja tehtailleet isännöitsijät rikkoneet asunto-osakeyhtiölain määräyksiä. Isännöitsijät ovat käyttäneet nimenkirjoitusoikeuttaan ymmärtämättä, ettei nimenkirjoitusoikeus anna oikeutta edustaa yhtiötä. Nimenkirjoitusoikeus ei anna mitään itsenäistä päätösvaltaa taloyhtiössä.

Nimenkirjoitusoikeus ei anna itsenäistä päätösvaltaa taloyhtiössä.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan "hallitus edustaa yhtiötä ja kirjoittaa sen toiminimen". Edelleen laki määrää, että hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta.

Isännöitsijä voi edustaa yhtiötä asiassa, joka lain nojalla kuuluu hänen tehtäviinsä. Isännöitsijän tehtävä on ”huolehtia kiinteistön ja rakennusten pidosta ja hoitaa yhtiön muuta päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti". Taloyhtiön (omavaltainen) edustaminen kiinteistöyhdistyksen vuosikokouksessa ei ole kiinteistönpitoa eikä yhtiön päivittäistä hallintoa.

Tässä valtakirjoja tehtailleet isännöitsijät ovat mielestämme selkeästi ylittäneet toimivaltansa. Erityisen moitittavaa on, että tuo isännöintitoimisto on toiminut tietyn klikin juoksupoikana.

Ravantti ja kumppanit kirjoittavat, että heidän ajamansa sääntömuutoksen myötä ”isännöitsijöiden pelkkään nimenkirjoitusoikeuteen perustuva edustusoikeus poistuisi, samalla poistuisi isännöitsijöiden mahdollisuus jäsentaloyhtiön hallituksen tietämättä käyttää sen puhe- ja äänivaltaa yhdistyksen kokouksissa”. Tulikohan tässä heille kiire toimia ennen kuin heidän ajamansa sääntömuutos astuu voimaan?

Kirjoittajat ovat lahtelaisten taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajia ja Puheenjohtajaklubin jäseniä.