Olen läheltä nähnyt kolmen muistisairaan loppuvuodet, sen hiljaisen hiipumisen, kun vähitellen sinulla ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Muistisairaus on omaisten ja mahdollisen hoitohenkilökunnan sairaus, itse olet sairauden edetessä enää näennäisesti tässä maailmassa.
Oma päätökseni on, että jos sairastun muistisairauteen, en jää tänne haalistuvana, muuttuvana, itseltäni näyttävänä kuorena, vaan valitsen kuoleman. Tähän päätökseeni liittyen kannatan avustettua itsemurhaa ja soisin, että meillä jokaisella olisi mahdollisuus lähteä täältä, kun olemme vielä se persoona, joka ei vain näytä meiltä, vaan myös pystyy muistelemaan ja elämään.
Elokuvat Isä, Still Alice (Edelleen Alice) ja Supernova, kaikki loistavia kuvauksia muistisairaan elämästä. Niissä kaikissa pääsee hyvin lähelle tunnetta, kun muistisairaus osuu omalle tai läheisen kohdalle.
Isoäiti vm. -53
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.