Matti Even Esalainen: Liisu, rakas lapsi vai naapurin kakara?

Matti Eve

Lahden uusi kaupunkiympäristölautakunta aloitti rapealla otteella uuden toimikauden. Lautakunnan ensimmäinen kokous antoi jo viitteitä siitä, mitä kenties tulee tapahtumaan paljon puhutulle Liisu-suunnitelmalle.

Lautakunta ei tyytynyt virkamiesten budjettiehdotukseen, joka esiteltiin lautakunnalle vanhan perinteisen kaavan mukaan. Tämä tarkoitti hieman yksinkertaistettuna sitä, että viranhaltijat esittivät budjetin noin 30 miljoonan euron kokonaissumman sen koomin erittelemättä, mistä potti koostui.

No tämä ei mennytkään läpi, kuten on aiemmin mennyt. Virkamiehet ihmettelivät lautakunnan toimintaa, mutta kuuliaisesti ottivat esityksen takaisin ja toivat uuden toivotun mallin lautakunnalle. Tämä uusi esitys erittelyineen tyydytti päättäjiä, ja sitten alkoikin tapahtua.

Paljon kohistu Liisu sai viime valtuustokaudella valtuuston siunauksen. Päätös ei kuitenkaan määritellyt keskustan suunnittelun yksityiskohtia eikä myöskään näiden toteuttamisen ajankohtia. Ainoastaan ison kuvan ja maalin vuoteen 2030.

Liisu oli erityisesti vihervasemmiston oma rakas lapsi. Nyt tälle Liisu-paralle voi käydä huonosti. Tuleeko tästä rakkaasta lapsesta uuden valtuuston hylkimä naapurin kakara?

Kaupunkiympäristölautakunta ei toden totta tule, eikä pysty, Liisua kaatamaan. Sen kaataa, niin halutessaan, vain ja ainoastaan valtuusto.

Lautakunnan päätökset siirtää Liisuun kohdistettuja suunnittelurahoja aivan muuhun käyttöön antaa kyllä osviittaa siitä, mihin suuntaan uudet päättäjät haluavat kaupungin keskustaa viedä.

Kokeneemmat Liisun kannattajat lähtivät heti eturintamassa tuomitsemaan lautakunnan päätökset. Perusteluina ymmärrettävästi edellisen valtuuston päätös.

Peruste on relevantti, mutta ei kiveen hakattu. Uusi valtuusto voi milloin tahansa pyörtää edellisen valtuuston päätökset, jos niin parhaaksi katsoo. Tässä saatetaan vielä syksyn ja talvena aikana nähdä erittäin kuumaa vääntöä, mihin Liisu päätyy.

Lahden kunnianhimoinen tavoite on rajoittaa keskustan yksityisautoilua. Vuoksenkadun ja Saimaankadun suunnitelmien osalta tuo tavoite on hieman ontuva.

Kyseiselle katuosuudelle haluttaisiin rakentaa miljoonia ellei kymmeniä miljoonia maksava kansi tai tunneli, jotta Lotilan koulun oppilaille voidaan taata turvallinen koulumatka. Kyseessä siis alakoulu, mihin iso osa oppilaista viedään ja haetaan omilla autoilla.

Tehdäänkö siis jättikalliita ratkaisuja, jotta autoliikenne koululle saadaan turvattua? Ennen kuin näin pitkälle mennään, niin pitäisikö vielä kerran tarkistaa, että tulevaisuudessa Lotilan koulua kannattaa ylipäätään pitää nykyisessä paikassa?

Koulun on myös väitetty mätänevän käsiin tämän vuosikymmenen aikana. Olisiko syytä vetää hetki happea ja katsoa kenties kokonaan uusi sijoituspaikka koululle?

Samalla voisi varmaan tutkia liittymiä nykyisen Mannerheiminkadun puolelta. Katu ei ole enää valtion valtatie vaan kaupungin hallinnoima katuosuus, mihin Lahti voi aivan itse piirtää haluamansa liittymät.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut