Pääkirjoitus: Juhliva FC Lahti oli pakotettu tekemään pesäeron mainettaan mustaaviin kannattajiinsa

Se on kova päätös, mutta seinä tuli vastaan, luonnehtii FC Lahden puheenjohtaja Mika Halttunen kannattajakatsomon sulkemispäätöstä. Mirja Hussain / ESS arkisto

Lahtelaisen jalkapallon lippulaiva FC Lahti joutui tekemään kipeän mutta perustellun ratkaisun 25-vuotisjuhlaottelunsa edellä. Seura päätti sulkea FC Lahden omalle kannattajaryhmälle varaamansa katsomonosan kotiareenaltaan Lahden stadionilta ainakin toistaiseksi.

Löyhästi järjestäytynyt ryhmä lukeutuu kotimaisen kannattajakulttuurin uranuurtajiin. Se on tuottanut FC Lahdelle paljon iloa, mutta myös niin runsaasti murhetta, että se tekee seuran päätöksen ymmärrettäväksi. Fanit eivät ole aina tyytyneet vain kannustamaan omiaan, vaan he ovat myös sortuneet pilkkaamaan vastustajia värssyillään, joiden alatyyliset sanat ovat kuumottaneet kanssakatsojienkin korvia.

Poliisi tutkii FC Lahden ja Ilveksen ottelun jälkeistä pahoinpitelyä Tampereella – uhri kertoo, että silminnäkijöiden mukaan tekijät pakenivat Lahden kannattajabussiin

Vielä vakavampi ongelma on ollut joidenkin kannattajien toistuva häiriökäyttäytyminen etenkin FC Lahden vierasotteluiden yhteydessä. Pahimmillaan on nähty poliisia ja oikeuslaitosta työllistäneitä väkivaltaisuuksia. FC Lahden osaksi on jäänyt maksella Palloliiton langettamia, ankarimmillaan viisinumeroisia sakkoja ja kärsiä mainehaitat nahoissaan.

FC Lahden johto oli tähän saakka suhtautunut kannattajaryhmäänsä pitkämielisesti. Lähinnä on pidetty puhutteluja, mutta niiden vaikutus on jäänyt hetkelliseksi. Nyt seurajohdon mitta tuli vihdoin täyteen, ja sen täytti Tampereella lauantaina tapahtunut välikohtaus. Sen jäljiltä poliisi epäilee kolmea FC Lahden kannattajaa kotijoukkueen kannattajan pahoinpitelystä.

Pieni joukko on saanut paljon pahaa aikaan.

Tapauksen tultua julki FC Lahti vastasi siihen väkivaltaisen käytöksen, rasismin ja syrjinnän jyrkästi tuomitsevalla kannanotolla. Samalla seura ilmoitti panevansa kannattajakatsomon portit säppiin. Tehokkaampi vaihtoehto olisi toki ollut porttikielto tappelupukareiksi epäillyille, mutta se jäi nyt antamatta, koska FC Lahti ei saanut selville kaikkien osallisten nimiä kannattajaryhmän vajavaisen yhteistyöhalun vuoksi.

Näidenkin toimiensa FC Lahti toivoo tyydyttävän kaikkia niitä ystäviään ja yhteistyökumppaneitaan, jotka niin ikään ovat saaneet tarpeeksensa seuran väreissä mellastavista häiriköistä. Joukko on FC Lahden koko kannattajakuntaan nähden pieni, mutta se on saanut paljon pahaa aikaan.

Ikävä kyllä mikään ei viittaa siihen, että nämä ongelmakannattajat olisivat ottaneet tuoreimmastakaan tapauksesta mitään opikseen. Tämä ennakoi FC Lahdelle harmeja myös jatkossa. Vaikka seura saisi kotipesänsä rauhoitettua, sen keinot suitsia mainettaan mustaavia huligaaneja kotipesän ulkopuolella ovat olemattomat. Muutosta tuskin on luvassa, jos häiriköt eivät itse suostu tajuamaan, että raskaimmat seuraukset heidän riehumisestaan joutuu kantamaan sama seura, josta he väittävät eniten välittävänsä.

FC Lahdelta kova linjaus häiriökäyttäytymiseen – kannattajakatsomo suljetaan toistaiseksi

Kommentoi