Ilkka Kuosmasen Esalainen: Kuorot laulavat taas, mutta normaali on vielä kaukana

Ilkka Kuosmanen

Ilkka Kuosmanen

Hostias, et preces tibi, Domine! Näihin sanoihin päättyi lähes yhdeksän kuukautta kestänyt koronatauko Lahden Bach-kuorossa. Päivä oli elokuun viimeinen.

Suomeksi näissä Mozartin sielunmessun Hostias-osan sanoissa tuodaan uhrilahjoja ja kiitoksia Herralle, jotta sielut siirtyisivät ikuiseen valoon. Tosiasiassa kuorojen käy kai kiittäminen enemmänkin maan hallitusta ja paikallista aluehallintovirastoa: laulu saa taas raikua.

Vanhan harrastuksen pariin palaaminen tuntui mahtavalta. Nautintoa ei ainakaan pienentänyt se, että Mozartin hittibiisi on entuudestaan tuttu. Ei siis tarvinnut aloittaa yksittäisten stemmojen tankkaamisesta, joka on kuorolaulussa aina se vähiten mukava osuus.

Silti ollaan vielä kaukana normaalistista. Turvaväleistä ei ole luovuttu, ja käsidesi on paras ystävämme. Maski istuu uskollisesti ainakin niiden kasvoilla, jotka eivät ole ehtineet ottaa täyttä rokotussarjaa. Edes perinteistä taukokahvittelua ei ole vielä uskallettu järjestää. Joku taisi myös lohkaista, että yhteislaulanta on edelleen luokiteltu korkean riskin toiminnaksi. Jos epidemia lähtee laukalle, laulukielto iskee luultavasti taas armotta.

Kuoroilla on takanaan pitkä epämääräisyyksien kevät ja liuta peruuntuneita konsertteja. Monet alueen kuoroista järjestivät tai ainakin yrittivät järjestää koronasulun aikana etäharjoituksia. Jotkut opiskelivat musiikin teoriaa, toisen hakivat lohtua kansainvälisistä virtuaalikuoroista.

Moni kuorolaulaja sai huomata, että videoneuvottelulaitteisto on kömpelö väline silloin, kun pitäisi kehittää yhteissointia. Muutaman kerran jaksoin sentään itse käydä autotallissa laulamassa yksikseni stemmoja, kun yksi aktiivikuorolainen (kiitos Antti!) otti etäharjoittamisen asiakseen.

Aika näyttää, millaiset haavat koronasta alueen kuoroille lopulta koitui. Ainakin mieskuoroilla on kuulemma melkoinen pula laulajista. Moni laulunystävä näyttää keksineen korona-aikana uudenlaisia tai turvallisempia viihdykkeitä. Mieskuoroihin näyttäisi iskevän pahiten myös suurten ikäluokkien asteittainen poistuminen näyttämöiltä.

Moni kuoro on kuitenkin jo julkistanut syksyn konsertteja. Esimerkiksi Filianna-naiskuoro uusii kevään 2019 Stabat Mater -konserttinsa marraskuussa. Lahden kuuluisin kuoro, 25-vuotisjuhliaan viettävä Gospel-kuoro, jatkaa tv-esiintymisiään ja suuntaa katseet jo jouluun.

Sellainen hyvä puoli koronahässäkästä näyttää koituneen, että Lahden kaksi klassista ohjelmistoa laulavaa sekakuoroa, Kamarikuoro ja Bach-kuoro, yhdistävät hetkeksi voimansa. Sitä voi pitää saavutuksena, sillä kuorolaulu herättää suuria intohimoja. Esimerkiksi kysymykset latinan oikeaoppisesta ääntämyksestä ja naisten pukeutumisesta konsertissa pitää ratkaista aina uudelleen.

Nyt lähentyminen tapahtui kuin vahingossa. Kamarikuoron piti esittää Mozartin Requiem jo viime syksynä, mutta koska aiempi hyvinkääläinen yhteistyökuoro joutui perumaan, Bach-kuoro tuli paikkaajaksi. Sitten ilmaantui pari muutakin kuoroa. Marraskuun konserteissa koronaa laulaa lopulta kumoon neljä kuoroa kolmesta maakunnasta.

Uusi tutkimus antaa lisäpontta harrastustoiminnan koronarajoituksista luopumiseen – "Yhdessä hengittäminen ja laulaminen saavat kokemaan vahvaa yhteenkuuluvuutta"

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut