Matti Even Esalainen: FC Lahden fanien kannatushuudot saivat minut poistumaan katsomosta kesken ottelun – juniorit, älkää ottako huutelijoista mallia

Matti Eve

Reilu viikko sitten oli juhlapäivä, kun vihdoinkin pääsin katsomaan jalkapallomatsia paikan päälle. Onhan futis, totta vie, aivan eri laji, kun matsia seuraa ruudulta, radiosta tai kentän reunalta.

Odotukset olivat siis korkealla, sillä FC Lahden hyvät otteet ovat nostattaneet orastavasti jopa mitalitoiveita. Ilta oli kuitenkin hyvin kiusallinen.

Peli sinänsä ei yllättänyt, mutta katsomossa raikuneet ruokottomuudet kylläkin.

Lähdin matsista ensimmäisen puoliajan jälkeen pois. En siksi, että tasavallan ykkösjengi HJK johti tauolle mentäessä 1–0. Poislähtöni syynä oli myötähäpeä.

Kuuntelin ensimmäisen kolmen vartin ajan pääkatsomon kaupunginpuoleisessa päädyssä sen sortin ”kannatushuutoa”, että totesin itselleni, että nyt riittää.

Itseään FC Lahden faneiksi kutsuva mieskuoro pani omasta mielestään parasta pöytään. Sieltä ylähyllyltä kaikui sujuvasti: Haista v***u klubi ru****ri, huo**t sekä h*mo h*mo hoojiikoo -huudot.

Alarivissä lähelläni istui useita kymmeniä lahtelaisia junioreita, joiden ikä taisi olla siinä kymmenen korvissa. Katselin heidän reaktioitaan ja he olivat aivan yhtä ihmeissään kuin minäkin.

Jalkapallomatsiin kuuluu äänekäskin kannattaminen. Näin toimivat kaikki faniryhmät maailmalla, mutta yksi asia on ainakin ennen muinoin ollut pyhä. Kohtele vieraita kuten haluat itseäsi kohdeltavan.

Matsin seuraaminen jäi sivuseikaksi. Ajattelin siinä huutoja kuunnellessa, että mitä mahtavat ajatella kotijoukkueen pelaajat? Ovatko he ylpeitä omistaan? Saavatko he yleisöstä sitä kaivattua taisteluhenkeä, mistä pohjimmiltaan kannattamisessa on kyse?

Olen varma, että jos heiltä kysyttäisiin, niin he tuskin olivat yhtään sen ylpeämpiä, kuin suurin osa katsojistakaan.

Ainoa asia, jolla tässä voidaan puolustella, on se, että toisessa päässä katsomoa olleet vierasjoukkueen kannattajat antoivat palaa samalla mitalla. Jos tätä nyt puolustuksen sanaksi voidaan ylipäätään laskea.

Kotimatkalla muistelin, että olen nähnyt tässä kaupungissa jalkapallomatseja 60-luvun puolivälistä asti.

Tähän päivään mennessä olen saanut seurata lukuisia pelejä kotimaassa ja lähes jokaisessa Euroopan maassa, mutta milloinkaan ennen en ole juuri tästä syystä matsista kesken poistunut.

Tulihan siis tämänkin koettua.

Henkilökohtainen protestini ei kohdistunut pelaajiin. Upealle joukkueelle ja sen loistavalle valmentajalle toivotan mitä parasta onnea syksyn peleihin.

Seurajohdolle haluan lähettää terveiset, että minun matsiin maksamani parinkympin pääsylippu, taukomakkara ja joskus juotu tauko-olut eivät talouttanne hetkauta, joten ihan rintamakarkuriksi en itseäni koe.

Jalkapallo on parasta paikan päällä. Uskon, että futismatsit voisivat olla koko perheen yhteinen tapahtuma.

Nyt kuullun ”kannustamisen” perusteella ymmärrän hyvin vanhempia, miksi eivät halua jälkikasvuaan matsiin viedä.

Iloisiin kuulemiin ja näkemiin.

Lahden liikennesuunnittelijat, mars opintomatkalle Keijupuistoon!

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut