Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

Lukijalta | Suunnittelimme Vääksyyn Aniankedon

Kari Lyyrylä kirjoitti kuntien tulevaisuushaasteista ESS 26.8. yleisönosassa. Miten ikäpyramidin kaatumista oikealle hidastetaan? Miten saadaan muuttovoittoa? Edellyttää päättäjiltä viisaita panostuksia. Jostakin on aina juurevasti aloitettava. Asiantuntijoitakin tarvitaan.

Lyyrylä kertoi esimerkiksi Asikkalan kunnanhallituksen tilaamasta, kolme vuotta sitten valmistuneesta Vääksy- suunnitelmasta. Sen laadintaan osallistui arkkitehtitoimistomme kolme(!) arkkitehtia.

Suunnitelmassa Anianketo on tulevaisuuden puukylä. Se sijoittuu Vääksyn keskustan itäreunaan. Sijainti on autoriippumaton. Aluetta halkaisee kevyen liikenteen raitti pylvästammien reunustamina. Hulevedet imeytetään taitavasti.

Esikuvanamme oli Wanha Rauma (maailmanperintökeskusta) ja sen muuntaminen Vääksyn historiallisen kauppapaikan Anianpellon kylkeen.

Paikka (11 hehtaaria) tarjoaa esteettömänä pitkän asukaselinkaaren. Puutalot ovat pääosin yksikerroksisia. Lattiat tuulettuvat alta, vaikka märkätilat ovat maanvaraisella betonilaatalla. Maalämmön lisäksi voi viherkatoilla hyödyntää aurinkokeräimiä.

Anianketo tarjoaa ykkös- tai kakkoskodin yhteensä 350 asukkaalle. Uudet kuntalaiset vahvistavat nykyisiä palveluita, kauppoja ja ravintoloita. Tuo vuosittaista kiinteistöveroakin kunnalle.

Anianketo tarjoaa ykkös- tai kakkoskodin yhteensä 350 asukkaalle.

Ja ennen kaikkea houkuttelee nuoria veronmaksajia Asikkalaan, vaikka työpaikkansa jäisivät pääkaupunkiseudulle. Etätyö tekee Aniankedosta tulevaisuudessa huippuhaluttavan asuinpaikan. Juotavan hyvä Päijännekin on vieressä.

Tilaukseen sisältyi ylimääräisenä lisätyönä kerrostalovaihtoehtokin. Tuottamamme aineisto oli upea, mutta se suunnittelukorvauksemme jopa alihintainen: muistaakseni vastaa hyväpalkkaisen virkamiehen 2-3 kuukauden keskipalkkaa sivukuluineen. Kunnanhallituksessa palaute vaikutti, ainakin meistä, keskimäärin erittäin myönteiseltä.