Tarja Honkasen mielipidekirjoituksessa arvioitiin, etteivät Harjun terveyden palvelulupaukset toteutuisi käytännön toiminnassa.
Haluan oikaista kirjoituksessa esitettyjä väitteitä.
Harjun terveys on vastannut Lahden, Kärkölän ja Iitin sote-keskuspalveluista nyt reilun seitsemän kuukauden ajan. Olemme toimintamme ensimmäisinä kuukausina saavuttaneet monia ulkoistukselle asetettuja tavoitteita.
Paljon työtä on silti vielä edessä – isot muutokset vaativat aina aikaa.
Pyrimme kuuntelemaan asiakkaidemme antamaa palautetta tarkasti ja hyödynnämme palautetta toimintamme kehittämisessä. Olemme keränneet vuoden alusta lähtien yli 18 000 asiakaspalautetta.
Keskimääräinen asiakasarvio on ollut 9/10, eli asiakkaamme ovat olleet keskimäärin toimintaamme tyytyväisiä.
Hoidon saatavuus on Harjun terveydessä hyvä. Ensimmäinen aika lääkärin vastaanotolle on kesän aikana ollut pääosin saatavilla samalle tai seuraavalle päivälle.
Lääkäritilanne on ollut myös kesälomakaudella hyvä.
Olen pahoillani, että kommunikaatiossa hoitajan kanssa asiakkaallemme on välittynyt kuva, ettei aikoja lääkärille ole. Se ei pidä paikkaansa. Kiireellisissä asioissa lääkärin vastaanotolle pääsee samana päivänä, Lahdessa lisäksi myös kiirevastaanotolla.
Digiklinikan kautta yhteyden lääkäriin on saanut keskimäärin muutamassa minuutissa.
On totta, että asiakkaiden kysymyksiä ratkotaan aiempaa enemmin myös muualla kuin lääkärin fyysisellä vastaanotolla.
Käytössämme on tiimityömalli, jossa sairaanhoitajiemme tavoitteena on hoitaa mahdollisimman suuri osa asiakkaan ongelmista heti ensimmäisessä kontaktissa: voidaan esimerkiksi pyytää valmiiksi jo lisätutkimuksia tai verenpaineseurantaa.
Tarvittaessa lääkäri konsultoi näitä keskusteluja. Jos asiakkaalla on tarve lääkärin vastaanotolle näiden keskustelujen jälkeen, aika järjestyy nopeasti.
Toimintaamme Harjun terveydessä ohjaa jatkuva asiakaskokemuksen ja palveluidemme kehittäminen.
Kiitänkin Tarja Honkasta palautteesta. Esimerkiksi hänen esiin nostamansa tiimi 7:n toiminta on meillä vahvan kehitystyön alla syksyn aikana.
Kirjoittaja on Harjun terveyden johtava lääkäri.