Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rakkaalla vanhuksella on monta nimeä, mutta mikä sinusta on terminä soveliain? Vastaa kyselyyn!

Pääkirjoitus Veikkauksen tuottojen hupeneminen roikottaa edunsaajia vielä pitkään löysässä hirressä

Tiede- ja kulttuuriministerin salkkuun taannoin tarttunut Antti Kurvinen (kesk.) peri edeltäjään Annika Saarikolta (kesk.) päänvaivakseen joukon kuumia kysymyksiä, joista yksi polttavimmista koskee Veikkauksen tuottojen jakamista. Vastaus kiinnostaa eritoten lukuisia tieteen, kulttuurin, nuorisotyön ja urheilun järjestöjä ynnä kolmannen sektorin sote-palvelujen tuottajia, joiden toiminta on rakentunut pitkälti veikkausvoittovaroista peräisin olevien avustusten varaan.

Järjestöillä ei ollut hätää niin pitkään kuin Veikkaus takoi muhkeita voittoja. Nyt tulovirta on kuitenkin tyrehtynyt johtuen paitsi koronasta, myös toimista, joihin viime aikoina on syystäkin ryhdytty rahapeleistä aiheutuvien haittojen taltuttamiseksi.

Viime vuonna korona ja samaan aikaan aloitettu peliautomaattien alasajo iskivät veikkausvoittovaroihin niin ison loven, että hallituksen oli paikattava sitä valtion budjetista. Sama liike joudutaan tekemään tänäkin syksynä. Ja koska seuraavatkin vuodet näyttävät sumuisilta, hallitus on varautunut asettamaan parlamentaarisen työryhmän pohtimaan Veikkauksen tuottojen jakotapaa tulevaisuudessa.

Työryhmää on yhä asettamatta, mutta se ei estänyt Kurvista ottamasta jo kantaa asiaan. Vastikään hän kertoi STT:n haastattelussa näkemyksenään, että Veikkauksen tuotot tulisi vuoden 2024 alusta siirtää valtion budjettiin Alkon tuottojen tavoin. Sieltä poliittiset päättäjät jakaisivat ne hyväksi katsomiinsa tarkoituksiin.

Ministeri Kurvinen kannattaa Veikkauksen tuottojen siirtämistä valtion budjettiin – vihreiden Ohisalo samoilla linjoilla, SDP:ssä ja vasemmistoliitossa ei vielä selvää kantaa

Ajatus ei ole uusi, sillä samaa käytäntöä ehdotti jo keväällä Suomen Pankin ex-pääjohtajan Erkki Liikasen johtama työryhmä. Se suositteli uudistusta, jossa rahapelituotot ohjattaisiin valtion tuloiksi ja nykyiset edunsaajat siirrettäisiin budjetin kehysmenettelyn piiriin.

Kurvisestakin uudistus on tarpeen, koska muuten ajaudutaan tilanteeseen, jossa edunsaajien tulot vähenevät jatkuvasti. Veikkauksen tuottojen jakaminen budjetin kautta toisi kaivattua ennustettavuutta.

Järjestöillä voi olla eriävä näkemys poliitikkojen ennalta-arvattavuudesta.

Toki edunsaajat voivat tuntea olonsa epävarmaksi myös siinä tapauksessa, että heidän rahoituksensa tulisi täysin riippuvaiseksi poliittisesta päätöksenteosta. Sekin tuppaa olemaan varsin suhdanneherkkää toimintaa.

Kurvinen tunnistaa riskin, mutta pitää sitä pienempänä pahana kuin pysyttäytymistä nykyisessä epävarmassa käytännössä. Edunsaajilla voi olla eriävä näkemys poliitikkojen ennalta-arvattavuudesta, mutta heidänkin on aikanaan tyytyminen siihen, mitä valtiovalta asiasta päättää. Siinä ei soisi vetkuteltavan tarpeettoman kauan, jotta järjestöjen aika löysässä hirressä jäisi mahdollisimman lyhyeksi.